Muodostelmaluistelussa hymyily on tärkeää

03.02.2010 8:05

Hymy herkässä. Muodostelmaluistelujoukkue Ad Astran tytöt valmistautuvat tulevaan kilpailuun. (Kuvaaja: Lotta Åberg)
Hymy herkässä. Muodostelmaluistelujoukkue Ad Astran tytöt valmistautuvat tulevaan kilpailuun. (Kuvaaja: Lotta Åberg)

Ad Astran tytöt liikkuvat kauniisti ryhmässä ja hallitsevat jäällä liikkumisen. Valmentaja Jenni Salo antaa ohjeita ja seuraa tarkalla silmällä lasten liikehdintää. Jäähallin kirkkaalla jäällä liikkuvat ovat muodostelmaluistelijoita.

Porvoon taitoluistelijoiden nuorin muodostelmaluistelujoukkue elää jännittäviä hetkiä, sillä viikonloppuna he pääsevät esiintymään kotiyleisön edessä. Joukkue on esiintynyt kilpailuissa jo kaksi kertaa, mutta kotihallin tunnelma on Salon mukaan erilainen.

Hän muistuttaa, että ryhmä on alkutaipaleella, ja koostuu 7-13-vuotiaista tytöistä.

–Luistelutaito on tärkeää. Sen eri elementit, kuten eteen- ja taaksepäin, sirklaus ja sujuva liuku taaksepäin.

Lue lisää sanomalehti Uusimaasta.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta

Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


Kolumnit

Säilytetään nykyinen äänestysikäraja

Maamme perustuslain neljännentoista pykälän mukaisesti ”julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon”. Siinä on haas... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish