Loton täysosuma pelattiin Loviisassa

21.12.2009 8:05

Loviisa sai lauantaina lottomiljonäärin, kun Loviisan ST1-asemalla pelattuun riviin tärähti 7 oikein -tulos. Onnekas täysosumarivin pelannut nettoaa kupongillaan maukkaat 1,1 miljoonaa euroa. Kyseessä voi toki olla myös ulkopaikkakuntalainen läpikulkumatkalla ollut peluri.

Lottoinnokkuudessaan Loviisa on ollut perinteisesti itäuusmaalaiskuntien selvä ykkönen. Alkuvuonna 2009 Loviisassa lotottiin keskimäärin 78 eurolla per asukas. Suuri luku selittyy osin ympäryskuntien asukkaiden ja valtatie 7:n ohikulkijoiden pelitottumuksilla.

Loton jättipotti on viimeksi osunut Itä-Uudellemaalle vuonna 1997, kun tammikuisella kierroksella Porvooseen siunaantui 15,6 miljoonan markan (nykyrahassa 2,6 miljoonan euron) potti. Loviisan Sanomien mukaan samoihin aikoihin eli yli 10 vuotta sitten tiettävästi eräs lapinjärveläismies voitti lotossa noin 7 miljoonaa markkaa eli reilun miljoona euroa.

Lähelle eli Mäntsälään saatiin tänä keväänä viiden miljoonan euron täysosuma.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

MARKETISTIT JA HYPERMARKETISTIT

Palattuani pitemmältä korpivaellukselta, saatoin havaita, että ympäristöministeriön lausunnon pohjalta hyperkeskustelu aukesi uudelleen, oikeuden päätöstä odoteltaessa. Ministeriön lausunto on yhdistyksemme kannan mukainen. Se vastaa vuonna -98 uudist... Lue lisää »

30-vuotias Operaatio Nälkäpäivä etsii 30 000 kerääjää

Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, Operaatio Nälkäpäivä, täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Lue lisää »

OIKEUTTA YKSILÖLLE YHTEISÖN KUSTANNUKSELLA

Oikeushistoriaa yleisesti tai sosiologisesti tarkasteltaessa silmiinpistävin havainto on, että yksilön syyteharkinta siirtyy syyttäjälle esimerkiksi väkivaltarikoksissa. Siis uhri saa voimakkaampaa turvaa kuin menneinä vuosikymmeninä puhumattakaan men... Lue lisää »


Kysymys

Käytkö keräämässä sienet talteen?




Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Asukasyhdistys aikoo estää louhinnan jatkumisen Tolkkisissa

Tolkislandetin asukasyhdistyksen hallitus kokoontui eilen pohtimaan tilannetta ja jatkotoimenpiteitään Tolkkistenniemen jatkolouhintaa koskevassa asiassa. –Meillä on olemassa vanhat päätökset, joiden mukaan viemme asian eteenpäin niin pitkälle kuin ... Lue lisää »


Kolumnit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotia... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish