Aurausmiehet raivaavat jo teitä joulun menoliikenteelle

22.12.2009 8:05

Tanja Kuisma

Ohikulkijoiden iloksi. Silloin tällöin Porvoossa ja Helsingissä haitariaan soittavalla pietarilaisella Grigori Ivanovilla eivät näpit jäätyneet. Myöskään soittopeli ei hyytynyt pyryssä ja pakkasessa. (Kuvaaja: Ilpo Kekki)
Ohikulkijoiden iloksi. Silloin tällöin Porvoossa ja Helsingissä haitariaan soittavalla pietarilaisella Grigori Ivanovilla eivät näpit jäätyneet. Myöskään soittopeli ei hyytynyt pyryssä ja pakkasessa. (Kuvaaja: Ilpo Kekki)

Porvoon kaupungin katualueet alkavat katurakennusmestari Juha Pelkosen mukaan olla liikennöitävässä kunnossa.

–Työt jatkuvat. Aattoiltaan asti sataa koko ajan lunta, yli kymmenen senttiä keskiviikkoon mennessä.

Kaupunkialueella aurasi väyliä sunnuntai-illasta lähtien kymmenen kaupungin omaa aurausyksikköä ja viisitoista aliurakoitsijaa. Katuluokitusten mukaisesti raivattiin ensiksi pääväylät ja bussireitit, sen jälkeen kokoajakadut ja kolmantena pikkutiet.

Myös pääväyliltä on saatu sivuun vuorokaudessa satanut 30-senttinen lumivaippa. Tiehallinnon aurausurakoitsijan Pekka Grönroosin mukaan lumimäärä oli Porvoon seudun mittakaavassa melkoinen.

–Tiet ovat nyt talvikelillä, vaikka myräkän jäljet alkaa olla siivottu. Jatkamme töitä aattoon asti menoliikenteen takia, ja senkin jälkeen on joulunpyhinä sama valmius kuin näin arkenakin, sanoo Grönroos.

Destian huoltovastuulle kuuluvia pääväyliä ja kevytväyliä on Grönroosin vastuulla 1300 kilometriä Itä-Uudellamaalla. Miehistöön kuuluu 40 aurausyksikköä. Puolet niistä on traktoreita, puolet kuorma-autoja.

–Koko kalusto on ollut sunnuntaista lähtien liikkeellä ja lisäresursseina myös yksityisiä alihankkijoita.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

Vapaavuori on nykyajan siltarumpupoliitikko

Ympäristöministeriön päätös olla vahvistamatta maailmanhistorian vihoviimeistä Itä-Uudenmaan maakuntakaavaa mm. Porvoon Kuninkaanportin osalta oli yllättävä, mutta oikeastaan hyvin looginen päätös. Lue lisää »

Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojelyhdistyksen valitus maakuntakaavasta

Valituksen kohta 2 pitää sisällään ne asiat, jotka koskevat Kuninkaanportin hypermarketteja ja jotka Ympäristöministeriö katsoi pitäviksi vahvistaessaan maakuntakaavan. Lue lisää »

Paikallisten yrittäjien hyvinvointia ja neuvonta- ja tukipalvelujen tarvetta selvitetään

Porvoon Nuorkauppakamari ja Porvoon yrittäjät ry ovat yhteistyössä selvittämässä, mitä kuuluu alueemme yrityksiin. Haastavan taloustilanteen aikaan ja monien mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen muuttuvassa on syytä kysyä, miten yrittäjämme - usein yksiny... Lue lisää »


Kysymys

Uskotko lakkojen yleistyvän työpaikoilla?




Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Albert Edelfeltin koululle kunniaa

Suomen Sisäkattoyhdistys ry on valinnut Vuoden kohteeksi 2009 porvoolaisen Albert Edelfeltin koulun. Valinnassa kiinnitettiin huomiota uuden koulun tilasuunnittelun ainutlaatuiseen ja ennakkoluulottomaan tapaan yhdistää näyttävyys ja toimivuus.Valin... Lue lisää »


Kolumnit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 95 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä tod... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish