Seisokki romautti Neste Oilin tuloksen

29.07.2010 16:40

Söi tulosta. Keväällä toteutettu Kilpilahden jalostamon historian suurin huoltoseisokki näkyi yhtiön osavuosituloksessa. Seisokin arvioitu työmäärä oli lähes miljoona työtuntia, ja ulkopuolisten palvelutoimittajien osuus noin 2 500 työntekijää. (Kuvaaja: Juha Perämäki)
Söi tulosta. Keväällä toteutettu Kilpilahden jalostamon historian suurin huoltoseisokki näkyi yhtiön osavuosituloksessa. Seisokin arvioitu työmäärä oli lähes miljoona työtuntia, ja ulkopuolisten palvelutoimittajien osuus noin 2 500 työntekijää. (Kuvaaja: Juha Perämäki)

Keväällä Kilpilahden jalostamolla toteutettu kuuden viikon huoltoseisokki näkyi raskaana Neste Oilin toisen neljänneksen tuloksessa. Konsernin vertailukelpoinen liikevoitto toisella neljänneksellä oli 5 miljoonaa euroa, kun luku viime vuonna vastaavana aikana oli 47 miljoonaa euroa.

Neste Oilin toisen neljänneksen liikevaihto oli 2576 miljoonaa euroa, mikä on lähes sama kuin vuotta aiemmin (2592 milj.)

–Toteutimme Porvoon jalostamolla huhti-toukokuussa historiamme laajimman huoltoseisokin. Sillä oli luonnollisesti merkittävä negatiivinen vaikutus katsauskauden tulokseen. Uskon, että seisokki mahdollistaa Porvoon jalostamolle hyvän käyntivarmuuden seuraavaksi viideksi vuodeksi, toimitusjohtaja Matti Lievonen totesi torstaina osavuosituloksen julkistuksen yhteydessä.

Lue lisää perjantain Uusimaasta.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

MARKETISTIT JA HYPERMARKETISTIT

Palattuani pitemmältä korpivaellukselta, saatoin havaita, että ympäristöministeriön lausunnon pohjalta hyperkeskustelu aukesi uudelleen, oikeuden päätöstä odoteltaessa. Ministeriön lausunto on yhdistyksemme kannan mukainen. Se vastaa vuonna -98 uudist... Lue lisää »

30-vuotias Operaatio Nälkäpäivä etsii 30 000 kerääjää

Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, Operaatio Nälkäpäivä, täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Lue lisää »

OIKEUTTA YKSILÖLLE YHTEISÖN KUSTANNUKSELLA

Oikeushistoriaa yleisesti tai sosiologisesti tarkasteltaessa silmiinpistävin havainto on, että yksilön syyteharkinta siirtyy syyttäjälle esimerkiksi väkivaltarikoksissa. Siis uhri saa voimakkaampaa turvaa kuin menneinä vuosikymmeninä puhumattakaan men... Lue lisää »


Kysymys

Käytkö keräämässä sienet talteen?




Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Asukasyhdistys aikoo estää louhinnan jatkumisen Tolkkisissa

Tolkislandetin asukasyhdistyksen hallitus kokoontui eilen pohtimaan tilannetta ja jatkotoimenpiteitään Tolkkistenniemen jatkolouhintaa koskevassa asiassa. –Meillä on olemassa vanhat päätökset, joiden mukaan viemme asian eteenpäin niin pitkälle kuin ... Lue lisää »


Kolumnit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotia... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish