Ankkalampi, puiston puro ja Gamppulan nuoret
Gambulan raitti -
27.01.2010 11:33
Eila Anttonen
Kevät tulee nopeammin kuin uskommekaan, nyt on aika ryhtyä miettimään yhteisiä talkoita Ankkalammen kunnostamiseksi ja saada myös kaupunki osallistumaan. Samoin kuin Gamppulan puiston halki virtaavan puronkin puhdistamiseen. Kivisillan alitse virtaava puroa on mukava seurata kun se virtaa, mutta nyt se on kaikenlaisen töryn peitossa. Ankkalammen kohdalta on sama asia. Siitä saisimme oivan virkistyspaikan a´la Kokonniemi -tyyliin? Olisiko syytä pitää vaikka asukaskokous asioiden tiimoilta ja kutsua kaupungin pääpuutarhuri Seppo Kaunisto mukaan? Uskon, että Casino taas luovuttaisi meille tilat suunnittelua varten
Gamppulan nuorisosta osalle ei oikein nuorisotila aina "maistu", joten heillekin pitäisi saada läheltä kauppakeskusta sopiva kokoontumispaikka, eikös niin ? Paikan voisi paikallinen isännöintitoimisto hakea nuorten kanssa yhdessä ja sinne pari penkkiä ja roskapönttö. Luulen, että sellainen seinämäkin, johon sitten saisi purkaa taiteellisia taipumuksiaan, olisi paikallaan samaan paikkaan. Tästä on jo melkein lupaus isännöintitoimistolta ikäänkuin kädenojennuksena nuorille. Asiasta on haastatellut nuorisoa meidän kaikkien tuntema "Kipukoukku-Lea" hieman jo etukäteen. Mahtaisiko nuorisoa kiinnostaa tulla samaan asukaskokoukseen lausumaan mielipiteensä?
31
Keskustelua aiheesta
Keskustelupalstalle ei voi toistaiseksi jättää uusia viestejä perjantain klo 16:n ja maanantain klo 8:n välisenä aikana.
Taasko ne gamppulan lapset alkaa oireilemaan? Meillä oli 80-luvulla nuorisotilat aivan siinä ostarin vieressä, enääkö ei ole? Täytyy muuten sanoa kun viimeksi kävin lapsuusmaisemia gamppulassa katselemassa niin hyvältä näytti! Kerrostaloja oli korjattu eikä spurguja näkyny makailemassa pitkin katuja
27/01/2010 5:08 pm,
EX G-City
Osa gamppulan nuorista oireilee, valtaosa viihtyy nuorisotilassa. Kaikille pitäisi saada heille sopiva ratkaisu. Ei sekään ole oikein, että he seisoskelevat siinä sähköistettyjen ovien kohdalla ja ovet aukeavat jatkuvasti, kylmää tulee sisään ja sähköä kuluu. Senkin ajan he tietenkin voisivat olla nuorisotilasssa ja varmaan ovatkin näin kylmällä. Kesällä tilanne on toisin. He haluavat olla ulkona ja ulos pitäisi saada jotain sellaista, minkä äärellä he voisivat kokoontua. Onhan aikuisillakin omat mestat, miksei myös nuorilla. Eikä se tarkoita, että he tarvitsevat kaljapaikkaa, vaan paikkaa, missä voivat vaihtaa ajatuksia ja vedellä niitä "pakollisia" sauhuja kun sisällä ei voi. Heistä kasvaa aikuisia ja nyt me aikuiset tavallaan "muovaamme", millaisia aikuisia heistä tulee.
28/01/2010 7:04 pm,
Rekisteröitynyt käyttäjä
....seisoskelevat siinä sähköistettyjen ovien kohdalla ja ovet aukeavat jatkuvasti.. ja sähköä kuluu..
Niinpä niin. Luin jostakin, että Lahden kauppakeskus Triossa on kokeiltu teinikarkotinta. Laite lähettää niin korkeaa ääntä, että ainoastaan nuoret henkilöt voivat kuulla sen. Sen tarkoituksena on häätää pois maleksivat nuoret ja pahojaan tekevät nuorisojoukot. Lahdessa kauppakeskus Trioon hankittiin teinikarkotin, sillä nuorisojoukot sotkivat ja sikailivat kauppakeskuksessa. Nuorista tehtiin myös paljon valituksia. Teinikarkotin on maailmalta tuotu keksintö, jota käytetään häätämään väärissä paikoissa kokoontuvia nuorisojoukkoja. Häätäisikö sitten Kamppulan ostarin rappusilla, oviaukossa ja ostarin käytävälläkin oleilevat nuoret? Voisi olla tehokkaampi kuin se "ystävällinen" vartija, jolla ei ole oikeastaan ole mitään keinoja poistaa nuoria häiriköijiä ulos
-Tulevaisuuden toivojen tähden-
28/01/2010 9:16 pm,
Tulevaisuuden toivojen tähden
HUH
08/02/2010 2:37 pm,
LEFA 1991