Tervehdin aurinkoa, maata
Markku Vento - 25.01.2010 18:00
Markku Vento
Isosta himmeästi valaistusta salista kuuluu hiljaista musiikkia ja niks ja naks ja rutinaa ja ähkinää. Kas, Ventohan se siinä joogaa. Eikä se musiikki lähde siitä äijästä, kaikki muu kyllä.
Joogaopettaja on toivottanut miesenergian tervetulleeksi. Näkisipä vaan. Mutta joku selitys pitää olla sille, että unelmaisesti taipuvien ja vienosti liikkuvien naisten keskellä kolisee yksi ukkeli. Se on hyvä selitys, sanoisi Paavo Haavikko.
Vaikka Aurinkorannikolla ollaan, olo on kuin puuhevosella pakkasella. Vaivihkaa katselen muita joogaajia, ja näyttää todellakin siltä, että minulla on ihan omat liikesarjat. Sellaista sahapukki-osastoa.
Sisäänhengityksellä pitäisi tehdä sitä, ja uloshengityksellä sitten tätä. Minä keskityn ylipäätään hengittämiseen ja hengissä selviytymiseen.
Makaan oikealla kyljelläni siten, että vasen jalka on koukussa oikean päällä. Painan oikealla kädellä vasenta polvea lattiaa kohti. Samalla taivutan yläkroppaa vasemmalle ja alan pyörittää vasenta kättäni ympyrässä.
Pelkään, että lonkan naksahtelu ja olkapään rusahtelut saavat yläkerran flamenco-koulun ärhäkän opettajan keskeyttämään tuntinsa ja tulemaan alas valittamaan melusta.
Puolentoista tunnin jooga kuluu kuin siivillä. Vähitellen kroppa pehmentyy ja alkaa taipua edes johonkin suuntaan. Viimeisen kymmenen minuutin rentoutus poistaa kuonan myös mielestä.
Pimeässä yössä kotiin päin kulkiessa näen valot aiempaa kirkkaammin. Kipuileva selkäkään ei vihoittele. Odotan seuraavana päivänä, että olo olisi kuin jyrän alle jäänyt. Ei, väärässä olen: ihan kuin pilven hattaralla kulkisi, maailman mittasuhteet ymmärtäneenä.
Markku Vento
Kirjoittaja on Uusimaa-lehden entinen päätoimittaja, joka siirtyi Espanjaan kirjakauppiaaksi elokuussa 2008.
