Ilmaisun voimaa Sillanmäen taidenäyttelyssä
29.07.2010 7:00
Ruusujen voimaa. Tuikku Tenhovuori (oik), Maija Aatelo ja Mari Nykänen tuoksuttelevat Riitta Hinkkasen kierrätysmateriaaleista valmistamia sytykeruusuja Voimaa! -näyttelyn pystytyksen keskellä. (Kuvaaja: Tuula Lukic)
Salainen puutarha -taiteilijaryhmä on pystyttänyt seitsemännen kesänäyttelynsä inspiroivaan tilaan Vanhan Porvoon aittarakennukseen Sillanmäellä. Kahdeksan naistaiteilijaa lähestyy Voimaa! -nimisessä näyttelyssä mielenkiintoista teemaa eri näkökulmista ja monin eri tekniikoin.
Tekijöiden voimanlähteinä ovat olleet muun muassa valo, värit, liike, unet ja musiikki. Myös luonto on vahvasti esillä esimerkiksi Riitta Hinkkasen huopatöissä ja Tuikku Tenhovuoren akvarelleissa.
Salainen puutarha on epämuodollinen ryhmä, joka on kasvanut vähitellen vuodesta 2004 alkaen. Aiemmat näyttelyt ovat olleet Porvoon Taidetehtaalla, ja viime vuoden kesänäyttely pidettiin Kuressaaressa Virossa.
Voimaa! –näyttely 30.7 – 15.8, avoinna ti-pe klo 12-18, la-su klo 12-16 sekä la 21.8 klo 10-17. Sillanmäki 6, Porvoo, piha-aittojen 2. kerros. Avajaiset to 29.7 klo 18-20.




