Walter ja Lina vievät kuvanveiston alkulähteille
04.02.2010 8:05
Tuula Lukic
Nuoripari yhdessä. Walter Runebergin ja Lina Elfvingin rakkaus roihahti yhteisessä opinahjossa, Turun piirustuskoulussa 1857-1858. (Kuvaaja: Tuula Lukic)
Runebergin kodin erikoisnäyttelyssä lähdetään tänä vuonna mielenkiintoiselle Euroopan kiertueelle kansallisrunoilijan pojan, Walterin, sekä tämän nuoren vaimon, Linan, seurassa.
Vuoden loppuun asti esillä oleva näyttely luo kuvaa taiteen maailmasta ja taideopinnoista 1800-luvun puolivälissä. Näyttely keskittyy nimenomaan Walter Runebergin (1838-1920) uran alkuvaiheisiin Kööpenhaminassa ja Roomassa.
–Walter Runeberg on maamme kuvanveiston uranuurtajia ja näyttelyllä haluamme samalla onnitella tänä vuonna 100 vuotta täyttävää Suomen Kuvanveistäjäliittoa, kertoo Porvoon museon amanuenssi Susanna Widjeskog.
Lue lisää Uusimaasta.




