Huoli liikenneturvallisuudesta poikii ainakin yhden valituksen

Paikalliset
Kommentoi 9

PORVOO | Toukovuoren asemakaavan poliittinen käsittely päättyi keskiviikkoiltana kaupunginvaltuuston sinettiin. Harri Karin (kok.) tekemä vastaesitys joukkoliikennekaduksi piirretyn Aurinkomäentien tilapäiseksi avaamiseksi kaikelle liikenteelle kärsi äänestystappion, joten alueen henkilöautoliikenne ohjataan alkuperäisten suunnitelmien mukaan Tarkkistentien ja Toukovuoren rinteeseen rakennettavan uuden Uljaksentien kautta.

Tarkkis-aktiivien mielestä Uljaksentietä ei pitäisi edes rakentaa ennen itäisen ohikulkutien eli Saaristotien valmistumista.

Uljaksentien maanomistajanaapuri Esa Viik jätti jo 18. maaliskuuta Porvoon kaupungille valituksen koskien Toukovuoren kaavaa. Hän on ennen muuta huolissaan Uljaksentien rakentamisen aiheuttamista liikenneturvallisuuden vaaroista.

– Jo nykyiset Tarkkistentien liikennemäärät ja rekkaralli hirvittävät minua pienten lasten isänä. On vain ajan kysymys, milloin onnettomuus tapahtuu. Ja nyt tielle aiotaan ohjata kokonaisen uuden asuinalueen henkilöautoliikenne, Viik ihmettelee.

Saaristotien toteutumiseen nykytilanteessa Viik ei luota, joten hänen mielestään Toukovuorta ei pidä yhdistää Tarkkistentiehen kuin kevytväylällä. Viikin mukaan on varmaa, että hän valittaa Toukovuori-kaavasta hallinto-oikeuteen.

Lue lisää perjantain Uusimaasta.

9 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Samu Karvala kuva
Samu Karvala

Kommentit

13.4.2012 11:00

ammattivalittajia tämä Porvoo täynnä ! Muuttakaa Nuorgamiin :)

13.4.2012 11:32

Onko siis tapahtunut muotovirhe tai laittomuus kun hallinto-oikeuteen aiotaan valittaa? Muutenhan tyhjän saa valittamattakin.

13.4.2012 13:41

:) Aivan.
Ei vissiin demokratiassakaan kannata valittaa tyhmistä päätöksistä. Päätöksien seuraukset täytyy vain kestää.
Ei ole ensimmäinen (eikä varmasti valitettavasti myöskään viimeinen) kerta kun Porvoossa tehdään maalaisjärjen vastaisia päätöksiä, jotka sitten myöhemmin kumotaan. Aikaa ja rahaa vaan yleensä kuluu turhaan.

13.4.2012 14:05

Porvoossahan tehdään lähes poikkeuksetta tyhmiä päätöksiä ja missään en ole sen lisäksi nähnyt tällaista valitusten ja valittajien määrää :) joka asiasta valitetaan vaikka vain huvin vuoksi...esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon - tuskin tarvitsee edes mainita :)

13.4.2012 15:37

Kunnallisvalitus menestyy, jos valittaja pystyy osoittamaan, että 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, tai 2) päätöksentekijä on ylittänyt toimivaltansa, taikka 3) päätös on muuten lainvastainen.

Sillä perusteella ei kannata valittaa, että päätös kenkuttaa. Se on hallinto-oikeuden väärinkäyttöä. Teetetään virkamiehillä tarpeetonta työtä.

13.4.2012 15:54

montako mennyt läpi ????

16.4.2012 12:30

Nimimerkki Piip! Olen kaksi kertaa saanut valituksellani kumoon kaupungin päätöksen. Toinen oli sikäli merkittävä, että se esti RKP:n ehdokkaan Björn Teirin valinnan kaupunginjohtajaksi muutama vuosi sitten. Sen jälkeen RKP ja kokoomus heittivät peliin heikon Henricsonin, minkä jälkeen saatiinkin ensimmäinen suomenkielinen kaupunginjohtaja Porvooseen.

16.4.2012 13:33

eipä näillä johtajavalinnoilla voi paljoa ylepillä :) sen verran päin jotain menee - pelkkiä suuruudenhulluja päätöksiä joista osa jo tuhoon tuomittuja projekteja jotka nielevät rahaa vielä pitkään :)

16.4.2012 14:38

Onneksi meillä sentään
on yksi Piip !, joka ei valita eikä ole tyytymätön:)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.