Rohkea värien käyttö on muodikasta

Paikalliset
Kommentoi

PORVOO | Juhlaan kuuluu olennaisena osana huoliteltu meikki. On ihmeellistä, kuinka taitavalla ehostuksella saadaan harmaastakin hiirulaisesta kuoriutumaan gloumouri kaunotar.

Trendikkään meikkauksen vinkkejä antaa porvoolaistunut meikkitaiteilija, vastikään avioitunut ja nimensä muuttanut Riikka Vartiainen (os. Tirkkonen).

– Myös tänä keväänä rohkea värien käyttö on trendikästä. Värit hehkuvat luomilla, poskilla, huulissa tai kynsissä. Hennot pastellisävyt tuovat tuulahduksen 70-luvulta mutta myös napakat oranssit, siniset ja vihreät ovat in, Vartiainen sanoo. 

– Kulmat pidetään siisteinä mutta runsaina, niiden väriä tehostetaan kulmavärillä ja jämäkällä siveltimellä. Ripsien tyveen yläluomelle piirretään näkyvä rajaus esimerkiksi turkoosilla rajauskynällä, rajauksen päälle levitetään siniturkoosia luomiväriä syvyyttä ja kestoa antamaan. Ripset harjataan tuuheiksi mustalla ripsivärillä, Vartiainen kertoo.

– Huuliin laitetaan rohkeasti punaisen tai oranssin eri sävyjä. Siniturkoosin rajauksen kanssa toimii esimerkiksi pirteä fuksia. Poskiin voi sipaista aavistuksen heleää vaaleanpunaista. Rajauksen sijaan varsinkin pastellisävyt toimivat parhaiten utuisesti koko luomelle kulmaluuhun asti levitettynä. Kynsiin voi valita joko luomien tai huulien kanssa saman värin.Tehokkaan lookin saa myös valitsemalla huulipunan vastavärin, kuten myrkynvihreät kynnet oranssin tai punaisen huulipunan kanssa.

Mikä tänä keväänä on in ja mikä on out?

– Meikkipohja on kuulas, hohtava ja jopa kiiltävä. Valokynää tai valoa heijastavaa meikkivoidetta käytetään joka meikissä. Tästä esimerkkinä upean kaunottaren,  Jennifer Lopezin, jopa hikiseltä vaikuttava iho. Näin ollen umpeen puuteroitu iho on ehdottomasti out.

Mikä on sinun paras meikkivinkkisi?

– Kun kiire on kova mutta työ tai tilaisuus vaatii huoliteltua ulkonäköä, valitse kaunein kohtasi kasvoista ja korosta sitä. Kasvojen ei tarvitse olla täyteen meikatut. Kun pidät huolta ihostasi, siistit kulmasi ja kyntesi säännöllisesti, riittää viisi minuuttia meikin tekoon.

– Täyteläiset huulet huutavat punaa, mantelisilmät vesivärin lailla hennosti levitetyn luomivärin vaikkapa silmien vastaväreistä valittuna ja henkäisy voidemaista poskipunaa poskien korkeimpaan kohtaan kevyesti tuputeltuna. Valovärin levittää nenän sillalle, leuan kärkeen ja kulmaluulle puolessa minuutissa ja kokonaisuus on hohtavan raikas.

Käyttäjän Eija Quinlan kuva
Eija Quinlan

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.