Ketä saa sanoa vanhukseksi? Asiantuntija vastaa

Johtaja Anneli Sarvimäki Ikäinstituutista myöntää, että hektinen työelämä vie helposti mukanaan. Kuudenkympin lähestyessä alkaa ajatuksissaan jo miettiä, mikä olisi hyvä hetki jäädä eläkkeelle ja miten aikansa eläkkeellä saa kulumaan.

Tapani Romppainen

Parikymppisenä keski-ikäiset tuntuivat ikälopuilta. Tuon maagisen rajan saavuttaneena, keski-ikäisenä, on vaikea mieltää itseään omaan ikäryhmäänsä kuuluvaksi.

Pientä lohtua ikääntymisen mukanaan tuomaan tuskaan tuo tieto, etteivät eläkkeelle jäävätkään miellä itseään eläkeläisiksi, saati vanhuksiksi.

Eliniän odote ja keski-ikä ovat nousseet viimeisten vuosikymmenten aikana. Nousu lisää paineita määrittää keski-ikä uudelleen.

Nykyisin keski-iän rajat ovatkin hyvin häilyvät. Mistä tietää saavuttaneensa keski-iän?

Ikäinstituutin johtajan Anneli Sarvimäen mukaan yksi tapa on ajatella, että keski-ikä alkaa siitä, mihin nuoruus päättyy ja toisaalta päättyy siihen, mistä vanhuus alkaa.

Mutta mihin nuoruus päättyy ja mistä vanhuus alkaa?

– Se onkin jo hankalampi kysymys. Elämänvaiheet ovat siirtyneet. Lapsuus loppuu lyhyeen, nuoruutta vietetään pidempään, samoin keski-ikäisenä eletään yhä pidempään.

”Miksi pitäisi kutsua tervettä 55–75-vuotiasta?Sarvimäki sanoo, että keski-iän ja vanhuuden välille on syntynyt aukko. Nyt on syntynyt uusi, niin kutsuttu kolmas ikä.

– Keski-ikäisiä he eivät ole, mutta vanhuksiakaan he eivät suostu olemaan. Kolmanteen ikään katsotaan kuuluvan noin 55–75-vuotiaat.

Vireät eläkeikää lähestyvät ja eläkkeellä jo olevat protestoivat vanhus sanaa vastaan. Sarvimäki ymmärtää heitä, sillä vanhuus on edessämme yllättäen ja ”pyytämättä”.

Hän korostaa, että vanhus on käsitteenä hyvä, mutta siihen liitetään paljon negatiivisia mielleyhtymiä ja tunteita. Vanha ihminen onkin Sarvimäen mukaan osuvampi termi. Se kuvaa ihmisen ikää, muttei sisällä samanlaisia ennakkoluuloja ja -asetelmia kuin synonyyminsa vanhus.

Ikäistituutti

Tutkii ikäihmisten arkea, kehittää hyviä toimintatapoja, välittää tietoa ikääntymisestä, kouluttaa seniori- ja vanhustyön toimijoita.

Pitää yllä keskustelua vanhenemiseen liittyvistä mielikuvista ja arvoista.

Tukee aktiivista ikääntymistä muun muassa olemalla mukana erilaisissa hankkeissa, kuten Voimaa vanhuuteen ja Vanhuksen koti keskellä kaupunkia.

Tiesitkö?

Euroopan Unioni on julistanut vuoden 2012 aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuodeksi.

Written by:

Heli Koivuniemi

Ota yhteyttä