”Naisen ruuhkavuodet eivät lopu koskaan”

Merja Lehmussaari (vas.), Hannele Ugur ja Sini Kurho (oik.) ovat eläneen huolettoman nuoruuden. Parikymppisenä heitä ei vastuu liiemmin painanut, eikä tulevaisuus huolettanut. Kolmekymppisenä jokaisella heistä näkyi jo työelämässä vakiintumisen merkkejä. Mustavalkoisuus katoaa ja iän myötä syntyy rohkeus olla oma itsensä. Vahvasta itsetunnosta on ammentaa tukea ja turvaa omille lapsille ja vanhemmille.

Heli Koivuniemi

– Ruuhkavuodet alkavat siitä, kun lapset syntyvät ja siitä vauhti vain kiihtyy. Eivät ne pääty siihen, että lapset lentävät pesästä – päinvastoin, arvioi tilannettaan kuusikymppinen Merja Lehmussaari.

Hän tietää mistä puhuu. Kun omat lapset saavat lapsia, alkaa isovanhemmuus.

Samaan aikaan kasautuvat paineet omien ja puolison vanhempien hoidosta.

– On väärin, että perhesuhteet muuttuvat hoitosuhteiksi. Yhä useammalle sälytetään vastuuta omien vanhempien hoidosta, vaikka nämä tarvitsevat ammattitaitoista apua.

 

Kun lapset olivat pieniä, elin koko ajan anna anteeksi -aikaa.”

Hannele Ugur, 45, ja Sini Kurho, 30, nyökyttelevät vieressä. Lehmussaaren kuvaama tilanne on molemmille joko omakohtaisesti tai tuttavien kautta tuttu.

 

Tosin kukaan heistä ei usko, että kriisit olisivat yksiselitteisesti ikään liittyviä. Pikemminkin kyse on elämäntilanteista.

Lehmussaari tunnistaa tämän omasta elämästäänkin:

– Elin ihanan ja pitkän nuoruuden. Rakastin sitä. Kolmekymppisenä tuoreena äitinä iski kriisi, josta selviydyn neuvolantädin ohjeella: Älä luovu omasta ajastasi. Lapset voivat hyvin, jos äitikin voi hyvin.

Hannele Ugurkin kokee kriisien tulleen pikemmin elämäntilanteiden kuin tietyn iän myötä. Oman syntymättömän lapsen menetys ja avioero ravistelivat, mutta hän on selviytynyt.

– Elin nuoruuteni ulkomailla pikakelauksella. Tapahtui paljon. Yhtäkkiä huomasin nähneeni riittävästi. Perustin perheen, ja sitouduin perheeseeni tiiviisti. Nyt kolme lastani ovat lähes aikuisia ja antaudun työlleni, Ugur käy läpi elämäänsä.

Lasten ollessa pieniä Lehmussaari ja Ugur kokivat elävänsä anteeksi, anteeksi -aikaa tai huonon omantunnon aikaa. Aina he tunsivat olevansa väärässä paikassa. Toisaalta he pyytelivät palaverissa anteeksi lähtiessään hakemaan lapsiaan, jotka odottivat päiväkodilla viimeisenä ja toisaalta aika oman perheen ja vanhempien kanssa jäi vähiin.

Suorituskeskeinen ajattelutapa sysäsi naisia kaikki vuodet eteenpäin.

He tunnustavat pahimmaksi oman sisäisen piiskurinsa, joka ruoski entisestään tekemättömistä töistä.

– Apua, kyllä tuohon vaaditaan paljon organisointikykyä ja järjestelmällisyyttä. Vaikka toisaalta ei työnkään tarvitse koko elämää viedä, perheetön Kurho kommentoi kuulemaansa.

 

Huomasin mummoutuvani, kun en tiennyt, mitä LOL tarkoittaa.”

Kurho on huomannut ystäväpiirissään, että tuntemattomat asettavat suuria paineita esimerkiksi lastenkasvatuksessa. Kaupassa ja kadulla saadut kommentit ja huomautukset loukkaavat syvästi hyvän äitiytensä kanssa painiskelevia naisia.

 

Kurholle itselleen paineet syntyvät niin ikään ulkopuolisten kommenteista. Harva se päivä esitetty kysymys, oletko jo löytänyt elämänkumppanin tai perustanut perheen, ei edistä asiaa.

– Elän päivä kerrallaan ilman paineita. Tulee, jos on tullakseen.

Ugur katselee huolissaan lastensa ja heidän ystäviensä kiirettä aikuistua.

– Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Kun vain eivät laittaisi palloa liian aikaisin jalkaansa.

Sekä Lehmussaari että Ugur nauttivat syvällisistä keskusteluhetkistään lastensa kanssa. Välit ovat läheiset, jopa niin läheiset, että lasten ystävätkin avautuvat iloistaan ja kipeimmistä murheistaan heille.

Kun lapset muuttavat omilleen, kosketuspinta päivittäiseen elämään katoaa.

– Huomasin vähitellen mummoutuvani, kun en tiennyt, mitä LOL tarkoittaa, Lehmussaari hymähtää.

Yhtä kaikki kukin kolmesta naisesta kokee eläneensä huoletonta nuoruutta. Huolettomuutta vailla vastuuta ja vankkaa määränpäätä. Vasta kolmekymppisenä perhe- ja työelämä vakiintuu. Sen myötä katoaa myös mustavalkoisuus.

 

Ikääntyminen on silti elämässä parasta. Iän myötä uskaltaa olla oma itsensä.”

Iän myötä syntyy rohkeus olla oma itsensä. Vahvuus, josta voi ammentaa myös tukea ja turvaa omille lapsilleen ja vanhemmilleen.

 

Ikääntyessään Lehmussaari ja Ugur ovat huomanneet viihtyvänsä yhä enemmän naisporukoissa.

– Nuorempana hakeuduin usein miestyökavereiden seuraan. Elämään kuului harmiton flirtti. Nykyisin valitsen hyvän hetken naistyökavereiden seurassa kuin sisällyksettömän flirtin miesten kanssa, Lehmussaari tunnustaa.

Isovanhemmuus on arvonimike

Ikää arvostetaan eri maailman kolkissa eri tavalla.

Ikäinstituutin johtaja Anneli Sarvimäki on tavatessaan monikulttuurisia ryhmiä työssään nähnyt, kuinka suuren arvonnousun isovanhemmuus tuo eri kulttuureissa.

–Isoäidiksi ja -isäksi tulo on kunnia. Isovanhemmat saavuttavat uuden aseman muiden ja yhteiskunnan silmissä.

Written by:

Heli Koivuniemi

Ota yhteyttä