Näin virität MM-kisastudion kotitelkkariin - Leijonien pelit näkyvät maksuttomilta kanavilta

Kultaleijonat saapuivat vuosi sitten Helsinki-Vantaan lentokentälle onnellisissa tunnelmissa. Tänä vuonna Suomen pelit näkyvät maksuttomilta kanavilta kunhan muistaa virittää televisionsa.

Päivi Tuovinen

Jääkiekon MM-kisojen televisiointi muuttui tänä vuonna, kun MTV Media osti kotikisojen tv-oikeudet.

Tänä vuonna MM-kisat tarjoillaan kotiyleisölle ennätyksellisen laajasti, ja maksullinen CANAL+ televisioi kaikki 64 ottelua.

Leijona-fanien ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan kisojen näkymisestä, sillä kaikki Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelit näkyvät myös maksuttomilta kanavilta. Lisäksi maksuttomat kanavat näyttävät myös semifinaalit, pronssiottelun ja finaalin.

Suomen jääkiekkojoukkueen pelien televisiointia ei ole voitu jättää kokonaan maksullisille kanaville, sillä asiasta on tehty EU-tasolla linjaus, jonka mukaan kansallisesti merkittävät urheilukisat tulee näyttää vapaasti katsottavilla kanavilla.

Joka maassa on määritelty, mitkä ovat keskeisiä kisoja, ja Suomessa listalle nostettiin muun muassa jääkiekko.

Jääkiekon MM-kotikisat alkavat perjantaina, ja Leijonien ensimmäinen peli Valko-Venäjä–Suomi näytetään silloin maksuttomalla AVA-kanavalla kello 19.55.

AVA-kanavalta voi katsoa kaiken kaikkiaan kuusi Suomen ottelua.

Lisäksi MTV3 näyttää Suomi–Slovakia ja Suomi–USA-pelit ilmaiseksi.

Television omistuskaan ei ole kiekkojännärille aivan välttämätöntä, sillä internetistä MTV3:n Katsomo-verkkopalvelusta voi ostaa oikeuden katsoa joko yksittäisiä matseja tai koko kisat.

AVA-kanava aloitti valtakunnalliset tv-lähetykset helmikuun alussa, ja se pitäisi näkyä kanavapaikalla 13 koko maassa sekä kaapeli- että antenniverkossa (ei tarjolla satelliittiasiakkaille).

Mikäli et ole helmikuun jälkeen päivittänyt kanavalistaasi, AVA ei välttämättä näy televisiossasi.

AVA-kanavan saa näkyviin virittämällä kanavat uudelleen.

Digitan mukaan kanavien virityksessä kannattaa tehdä tehdasasetusten palautus.

Toimenpiteen etu on se, että uudelleen virityksessä laitteen muistiin ei jää tarpeetonta vanhaa tietoa.

Jos vastaanotin kysyy tunnuslukua, on se oletuksena yleensä 0000 tai 1234. Joillakin laitteilla kanavien viritys onnistuu myös ilman tehdasasetusten palautusta.

 

Toimi näin:

Tehdasasetusten palautus:

Paina kaukosäätimestä menu-nappia.

Valitse päävalikosta asennus-kohta. Liikkuminen valikossa tapahtuu yleensä nuolinäppäimillä ylös (P+) ja alas (P-) ja valinta yleensä ok-napilla.

Valitse asennus-valikosta tehdasasetukset.

Toimi näytön ohjeiden mukaan.

Automaattinen kanavahaku ilman tehdasasetuksia:

Paina kaukosäätimestä menu-nappia.

Valitse päävalikosta asennus tai kanavahaku. Liikkuminen valikossa tapahtuu yleensä nuolinäppäimillä ylös (P+) ja alas (P-) ja valinta yleensä ok-napilla.

Valitse valikosta automaattinen kanavahaku.

Toimi näytön ohjeiden mukaan.

Manuaalinen kanavahaku:

Paina kaukosäätimestä menu-nappia.

Valitse päävalikosta asennus tai kanavahaku. Liikkuminen valikossa tapahtuu yleensä nuolinäppäimillä ylös (P+) ja alas (P-) ja valinta yleensä ok-napilla.

Valitse valikosta manuaalinen kanavahaku tai vaihda hakutapa manuaaliseksi.

Syötä Lähetyskanava tai vaihtoehtoisesti lähetystaajuus kohtaan kanava tai taajuus.

Tv-asemakohtaiset lähetystaajuudet

Valitse aloita haku.

Toimi näytön ohjeiden mukaan.

Toista kohdat 1–6 kaikille halutuille kanaville.

Vastaanottimien ohjekirjasta saa yksityiskohtaiset ohjeet oman vastaanottimen kanavahakuun ja tehdasasetusten palautukseen.

Yllä listatut ohjeet toimivat useimpien digisovittimien kohdalla. Mikäli kanavien uudelleenviritys ei onnistu, kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan eli esimerkiksi laitteen myyjään tai maahantuojaan.

Lähde: AVA ja Digita

Suomen alkulohkopelit tv:ssä

Maksuttomien kanavien lähetykset:

Pe 4.5. klo 19.55 Valko-Venäjä – Suomi, AVA

Su 6.5. klo 16.00 Suomi – Slovakia, MTV3

Ti 8.5. klo 19.55 Suomi – Sveitsi, AVA

To 10.5. klo 19.55 Ranska – Suomi, AVA

Pe 11.5. klo 19.55 Suomi – Kanada, AVA

Su 13.5. klo 16.00 Suomi – USA, MTV3

Ma 14.5. klo 19.55 Kazakstan –Suomi, AVA

Samat pelit näkyvät myös CANAL+:n maksullisella MM-kiekko 24/7 -kanavalla, joka kuuluu CANAL+ Total- ja CANAL+ Sport -paketteihin.

Jos olet jo CANAL+-tilaaja, lisätään CANAL+ MM-kiekko 24/7 -kanava automaattisesti pakettiisi.

Lisäksi MTV3:n Katsomo-verkkopalvelusta voi ostaa oikeuden katsoa joko yksittäisiä matseja tai koko kisat.

Lähde: MTV3, AVA ja CANAL+

Written by:

Riikka Laine

Ota yhteyttä