Ihan normaali François

Kolumnit
Kommentoi

Ranskassa presidentillä on edelleen runsaasti poliittista valtaa. Presidentti valitsee pääministerin ja sen myötä hallituksen. Yksinvaltias presidentti ei kuitenkaan ole: hänen pitää saada esityksilleen kaksikamarisen eduskunnan hyväksyminen. Jos presidentillä ei ole eduskunnassa omaa poliittista enemmistöä, saattaa syntyä päätöksentekokitkaa joka pahimmassa tapauksessa lamaannuttaa päätöksentekoprosessin.

Maan nykyisellä oikeistolaisella presidentillä Nicolas Sarkozyllä on enemmistö eduskunnassa, joten presidentinvaaleissa hän ei voi mennä kenenkään selän taakse piiloon. Mikäli hänen sosialistinen haastajansa François Hollande voittaa sunnuntain vaalit, hän varmaan tekee kaikkensa saadakseen kesäkuun eduskuntavaaleissa itselleen myötämielisen enemmistön. Paljon, siis, on pelissä.

Verrattuna Suomeen Ranskan poliittinen kulttuuri on paljon keskustelevampi. Television poliittiset ohjelmatkin saattavat jatkua tuntikaupalla, jolloin poliitikot joutuvat jatkuvasti lujille toimittajien, studioyleisön ja katsojien kysymysten edessä. Osin poliittisen järjestelmän, mutta myös kansan luonteen vuoksi debatit saattavat olla hyvin kärjekkäitä. Mieluummin etsitään puolueiden välisiä eroja kuin tavoitellaan konsensusta.

Ranskassa asuessani seurasin television kiinnostavimpia poliittisia väittelyitä ja opin arvostamaan poliitikkojen osaamista ja esiintymiskykyä. Eräs poliitikko joka sattui erityisesti silmään, oli François Hollande, joka oli sosialistipuolueen pääsihteeri eli käytännössä puheenjohtaja. Hänen silloin hieman pyylevä olemuksensa yhdistettynä hänen poskilleen keskustelun tuoksinassa nousevan punan läikkien kanssa loivat ystävällisen setämäisen vaikutelman, myös silloin kun hän puhuessaan käytti kärkevääkin kieltä.

Nicolas Sarkozy on presidenttinä alusta saakka ollut kiistelty. Hänen poliitikkohahmonsa toki oli ristiriitainen jo ennen presidentiksi tuloaan myös omassa puolueessaan, eikä vähiten silloisen konservatiivipresidentin Jacques Chiracin silmissä. Jos hieman leikkisästi haluaa yhdistää Sarkozytä suomalaiseen politiikkaan, hän on vähän kuin sekoitus Paavo Väyrystä, Mauri Pekkarista ja Ilkka Kanervaa, josta, kieltämättä, syntyy aika väkevä annos.

Sarkozyn heikentynyt kansansuosio on luonut oivallisen markkinaraon Hollandelle. Luovuttuaan neljä vuotta sitten puolueensa johtamisesta yhdentoista vuoden jälkeen, hän on hiljalleen mutta määrätietoisesti ja taitavasti luonut itselleen valtiomiesmäisempää profiilia. Vaikka Sarkozyn kokemusta ja asiaosaamista edelleen arvostetaan, Hollandea pidetään paljon miellyttävämpänä ja luotettavampana poliitikkohahmona. No, tietysti ehdokkailla on eroja myös muussa kuin luonteessa. Toinen sijoittuu keskiviivan vasemmalle puolelle ja toinen oikealle. Mutta nyt kun ehdokkaat kiivaasti yrittävät voittaa ensimmäisen kierroksen hävinneiden ehdokkaiden kannattajia puolelleen todelliset erot liudentuvat taktisten kuvioiden käsittelyssä.

Hollande kutsuu itsensä kampanjan aikana ’normaaliksi’ ehdokkaaksi, mikä on varsin ovela ja piikikäs tapa luoda etäisyyttä nykyiseen presidenttiin. Iskulause on uponnut hyvin kansaan. Hollande tekee näin eräästä heikkoudestaan hyveen: häntä ei pidetä kovin räiskyvänä eikä karismaattisena. ’Tavallinen’ ja ’normaali’ on mannaa monen äänestäjän korvissa Sarkozyn arvaamattoman ja poukkoilevan hallitsijakauden jälkeen. Sunnuntaina nähdään miten älykäs normaalius riittää ranskalaisten äänestäjien ratkaisuissa.

KAJ BÄRLUND

Kirjoittaja on Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd.) ja mm. entinen kansanedustaja ja ministeri.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.