Vapaaehtoistyö avartaa ja antaa näkökulmia

Matkaansa tyytyväinen Anniina Aittola oli vapunalusviikolla tutuissa vanhan kaupungin maisemissa Porvoossa.

Juha Perämäki

Hammaslääkäriksi opiskeleva Anniina Aittola asui ja työskenteli intiaaniheimojen luona Panamassa.

Anniina Aittola

Anniina Aittola kiipesi kansainvälisen ryhmänsä kanssa Panaman ja koko Väli-Amerikan korkeimman tulivuoren, 3475 metrin korkuisen Volcan Barun huipulle.

Anniina Aittola

Avuliaat intiaanilapset kiipesivat puuhun ja toivat meille hedelmiä, Anniina Aittola kertoo.

Anniina Aittola

PORVOO | Porvoolainen hammaslääkäriopiskelija Anniina Aittola, 23, tahtoi pitää välivuoden kahden Turussa vietetyn hammaslääkäriopintovuotensa jälkeen.

Hän oli töissä viime syksyn ja mietti vaihtoehtoja, mitä tehdä tänä keväänä.

– Halusin lähteä mahdollisimman kauas Suomesta ja mahdollisimman lähelle päiväntasaajaa, hän kiteyttää.

Operaatio Mobilisaatio, joka toimii 95:ssä eri maassa tehden kristillistä- ja kehitystyötä tarjosi hänelle siihen oivan mahdollisuuden, kahden kuukauden maksullisen vapaaehtoistyöpestin tammikuun 15. päivästä maaliskuun 15. päivään. Projekti oli nimeltään Mission Extreme, ja siihen tuli nuoria aikuisia eri maista.

Lisäksi Aittola vietti kuukauden Chilessä tehden töitä muun muassa katuihmisten parissa Santiagon kaduilla.

– En ollut koskaan käynyt EU:n ulkopuolella. Minua kiinnosti tavata erilaisia ihmisiä ja nähdä erilaisia kulttuureja, hän kertoo.

– Rakensimme muun muassa kouluja, maalasimme poliisilaitosta ja teimme uusia pulpetteja.

Matkan ensimmäisessä osiossa hän asui Panamassa kolmen eri intiaaniheimon luona.

– Välillä työssä näki synkkiäkin asioita, kuten intiaanien köyhyys. Lapset eivät välttämättä päässeet ala-asteen jälkeen jatkamaan koulua. Jos matka kouluun oli liian pitkä, vanhemmilla ei ollut rahaa kuljetuksiin. Monet lapset kävelivät jopa kaksi tuntia yhteen suuntaan kouluun viidakosta ilman kenkiä, he olivat likaisia ja iho ruhjeilla, Aittola kertoo.

Usein koulunsa keskeyttäneet nuoret tytöt saattavat perustaa perheen jo 12-vuotiaana.

- Monilla intiaaneilla on paljon lapsia, mutta ei rahaa. Olosuhteet olivat kurjat ja lapset kaipasivat rakkautta, kun vanhemmilla ei ollut aina aikaa heille.

– Tavoitteenamme oli lapsille ilon ja toivon välittäminen. Tärkeintä työssäni oli nähdä lasten ilo pienistä asioista. Lapset olivat innoissaan kasvomaalauksista ja leikeistä, joita heille järjestimme.

Hammaslääkäriopiskelija Aittola jakoi myös intiaaneille 100 hammasharjaa.

– Heidän hampaidensa kunto oli huonoin, mitä olen nähnyt. Ihmisten suut olivat ihan mustia, Aittola kertoo.

Hänellä onkin tulevaisuuden unelmana valmistuttuaan, että hän voisi Suomessa työskentelyn lisäksi tehdä lyhytaikaisia projekteja myös Panaman intiaaniheimojen parissa.

Matkan toisessa osiossa hän oli Santiagossa ja teki työtä kadulla elävien ihmisten parissa ja lastenkodeissa.

Anniina Aittola maksoi itse omat lentomatkansa. Järjestölle hän maksoi kuukausittaisen ylläpitosumman, jolla hänelle kustannettiin kolme ateriaa päivässä. Kahdesta Panamassa vietetystä kuukaudesta se oli yhteensä 890 euroa.

– Voi kuulostaa hassulta, että maksoin sille järjestölle, jotta saan tehdä työtä siellä, hän naurahtaa.

Hän oppi matkalla myös tärkeitä elämänarvonäkökulmia:

– Materiaali ei ole elämän tärkein asia. Rutiköyhät ihmiset saattavat olla onnellisempia siellä kuin me täällä Euroopassa. Meillä on paljon opittavaa heistä.

– Vapaaehtoistyö avartaa ja antaa näkökulmia. Itse saa samalla kun antaa toisille. Siitä se ilo syntyy.

Tällä viikolla jatkuvat hammaslääkäriopinnot Turussa ja tunnelmat ovat hieman erikoiset, kun hän valmistautuu lähtemään sinne.

– Nyt minulla on ehkä kulttuurishokki, vähän jännittää mennä takaisin opintojen pariin vuoden tauon jälkeen.

Written by:

Eija Quinlan

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun