Korut katosivat rihkaman mukana

PORVOO | Vanhempi porvoolaisnainen menetti korunsa huijareille Porvoon keskustassa torstaina puoli kahden aikaan päivällä.

Kaksi ulkomaalaisnaista pysäytti naisen aluksi kysyäkseen tältä kelloa. Tämän jälkeen huijarit ryhtyivät tarjoamaan iäkkäälle naiselle rihkamakoruja, joita sovittelivat hänen ylleen.

Nainen ei huolinut koruja ja jatkoi matkaansa. Vasta kotona hän huomasi, että hänen kaulastaan ja ranteestaan olivat omat korut hävinneet.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun