Porvoolainen Fredrik Lassas on maajoukkueen luottomiehiä

Fredrik Lassaksen aamuharjoituksissa on vuorossa painojen nostaminen.

Timo Pasanen

PORVOO | Suomen alle 16-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue jatkoi kansainvälisten otteluiden sarjaansa kuun vaihteessa. Suomalaiset olivat mukana maajoukkueturnauksessa Itävallassa. Porvoolainen lahjakkuus Fredrik Lassas oli mukana vahvassa roolissa Suomen paidassa. HJK:n riveissä tänä vuonna pelaava nuori kertoo, että vastukset olivat kovia maita.

– Kohtasimme turnauksen alkulohkossa Meksikon, Kroatian sekä Montenegron, joten vastustajat olivat huippuluokkaa. Meksikoa vastaan olimme aivan hyvin vauhdissa mukana, mutta heidän taitotasonsa oli vahvempaa. Meksikoa sekä Kroatiaa vastaan oli haasteellisempaa pelata ja heidän voittaminen on kenelle tahansa hankalaa.

Suomelle jäi Keski-Euroopan turnauksesta luu käteen tuloksien muodossa.

– Montenegroa vastaan oli realismia voittaa, mutta se ei nyt tällä kertaa onnistunut. Me hallitsimme ottelua, mutta maalit ratkaisevat ja tipuimme jatkosta.

Suomi päästi turnauksessa yhteensä viisi maalia, mutta ei itse onnistunut kertaakaan. Lassas analysoi, että hyökkäyspelaamisessa on parannettavaa.

Lue lisää lauantain Uusimaasta

Written by:

Timo Pasanen

Ota yhteyttä