Porvoon henkilökunnalle motivaatiolisää

Paikalliset
Kommentoi 20

PORVOO | Porvoon kaupunki parantaa työilmapiiriään maksamalla henkilökunnalle ekstrarahaa hyvin tehdystä työstä. Kertakorvauksena maksettava motivaatiolisä voi olla 100–500 euron suuruinen henkilöä kohden. Yhteensä motivaatiolisää varten on kaupungin kassassa varattuna tänä vuonna 50 000 euroa.Motivaatiolisästä päätetään kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina.

Lue lisää lauantain Uusimaasta

20 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Ulla Mether kuva
Ulla Mether

Kommentit

7.5.2012 08:14

Onneksi olkoon Porvoo! Yksikään itseään arvostava, koulutettu työntekijä EI tule teille tekemään sijaisuutta/ keikkaa tästä lähtien!
Kuulemman mukaan, nyt pitää näille kaupungin `luusareille`jo tarjota täytekakkua, jotta tulisivat töihin aamulla. Istutaan 1h aamulla lukemassa uusimaata ym. ja `kytätään`heitä ketkä tekevät työtä. Omat kokemukset tästä ja työrauhaa ei ole ollut. Pelkää kyttäämistä koko päivän näiltä ns. kaupungin `epäpäteviltä` työntekijöiltä. Seuraavaksi varmaan haette nämä luusarit kotoa töihin ja maksatte siitä. Näköjään teillä on YLIMÄÄRÄISTÄ RAHAA jakaa ns. `luusareille`. Voitte maksaa myös kuka kiusaa parhaiten työaikana/ kantelee esimiehelle? Siinä se työaika menee hyvin! Koskaan kaupunki EI ole ollut oikeudenmukainen, missään asiassa. Nyt, veitte todella voitto!

7.5.2012 14:37

Niin kenelle maksetaan? Sille joka tekee hyvin vai sille joka on esimiehen suosikki?
Nykyään rahaa riittää...

7.5.2012 16:02

taitaa mennä nuokin motivaatiorahat johtoportalle :)

7.5.2012 17:33

Mutta sehän olisi hienoa! Pitää olla kilpailukykyiset palkat. Muuten ei saa hyviä ihmisiä...

8.5.2012 06:22

Porvoo Need YOU> Te ette tiedä asiasta mitään. TIedoksi Porvoon kaupungin työntekijöillä on TODELLA HYVÄT PALKAT. Paremmat kuin monessa muualla koskien myös terv. hoitoa. Jos on tarkoitus maksaa kiusaamisesta, vetelimisestä, kyytäämisestä ym.voit olla Porvoolle OIKEA TYÖNTEKIJÄ. Alkakaa vaatia Kaupungin työntekijöilta vastiketta, mistä maksette. Myös vanhukset, herätkää! Ei, varmaan ole kiva kuunnella kun työntekijä soittaa suuta omista asioita eikä tee työtä, mistä hänelle palkka maksetaan!Lisä maksetaan AINA Ruot.kieliselle ja esimiehen suosikille ja se kyllä kaikkien tiedossa. Keikkalaiset/ sijaiset tervetuloa Helsinkiin, Espoo ja Vantaalle töihin > siellä kohdellaan meitä ihmisenä. Työnantajasta on todella hyvä kuva ja tekevät parhaansa työntekijä pysyy heillä töissä. Olen itse saanut motivaatiorahaa ja EN USKALTANUT edes puhua siitä työkavereille> työrauhan takia. Raha ei ole se mikä pitää työntekijän työssä vaan HYVÄ TYÖILMAPIIRI. Nyt minulla on todella hyvä työpaikka. Työilmapiiri on se mikä ratkaisi asian ei raha!

8.5.2012 09:09

eiköhän siirrytä pikkuhiljaa Kreikan malliin - saat parempaa palkkaa kun tulet ajoissa töihin ja kunnon korotuksen jos osaat käyttää tietokonetta :)
JOs tulee porkkanaa niin muistakaa myös keppi jos ei hommat hoidu :)

8.5.2012 11:57

Aivan oikealla asialla ollaan. On erittäin hienoa, että hyvin tehdystä työstä maksetaan vähän ekstraa, jopa kaupungin leivissä. Siellä on paljon sellaisia ihmisiä jotka todella kovasti tekevät hyvää työtä. Aikaisemmat kirjoittelijat taitavat olla juuri niitä henkilöitä, keneltä pitäisi työpanoksen perusteella ottaa pois.

8.5.2012 12:34

Tietysti on hyvä kannustaa työntekijöitä. Mutta POrvoon kaltaisessa työpaikassa tällaisesta ei ole kuin haittaa. Työnjohto on järestään niljakkaita nuoleskelijoita, jotka odottaa myös itseään nuoleskeltavan. Suosikkisysteemi toimii ja kielipolitiikka kärjistää asiaa entisestään.
Ahkerat työntekijät raatavat itsensä uuvuksiin, mutta kannustimet menee suosikeille, yes-miehille, ja seurustelu-upseereille.
Varsinkin vanhusten kotihoidossa on asiat aivan päin p-tä tältä osin.
Hyvät työntekijät putoavat toinen toisensa perään sairaslomille tai vaihtavat parempaan työpaikkaan, ja jäljelle karsiutuu vetelehtijät ja mielistelijät. Ja pomon mielestä kaikki on hyvin !

8.5.2012 13:25

NUIVA taitaa olla kaupungilla töissä :)

8.5.2012 14:15

Kaikissa muissakin työpaikoissa on niljakkaita nuoleskelijoita vaikka kuinka paljon, tuskin Porvoon kaupunki on tässä mitenkään poikkeus. Siitäkin huolimatta on hyvä, että tällaisia pieniä kannustimia on olemassa. Esimiehet ovat luku erikseen, heitää on huonoja ja hyviä, mutta ei kai sitäkään voi yleistää? Ahkerien työntekijöiden kannattaa mennä esimiehen juttusille ja mainita, että mielestään olisi kannustimen arvoinen!

9.5.2012 09:10

Nyt on vain niin, että kaupunki on alueen suurin työnantaja, eikä se toimi liiketaloudellisin periaattein, vaan poliittisin- ja hyväveli/sisko/kaveri-periaatteella. Siksi sinne pesiytyy paljon enemmän nilviäisiä, jotka eivät oikeastaan välitä työn tuottavuudesta ja laadusta, tai henkilökunnan tasapuolisesta kohtelusta tuon taivaallista. (Ykstyissektorilla ei pidemmänpäälle ole varaa maksaa palkkaa tällaisille tyypeille.) Siksi kaupunki myös nielee niin paljon rahaa - turhaan.

8.5.2012 16:45

Kuullostaa karmealta "hajoita ja hallitse"-touhulta. Pienipalkkaiset pelataan tappelemaan
murusista jollaisella ei saa edes Uusimaan vuositilausta samalla kun johto kuittaa kuukaudessa lehden vuosikertaan riitävän "kannustimen". Hoh hoijaa, onpa vaalit lähellä!

9.5.2012 09:34

Alkaa mennä jo Kreikan malliin.
No jos hyvästä työstä maksetaan Porvoossa bonuksia niin rahat säästyy kyllä.. ei oo hyvää työtä vielä tässä kaupungissa näkynyttehtävän, lukuunottamatta pysäköinnin valvontaa.. se on tehokas.
Kaikki kaupungin työntekijät olisikin syytä laittaa vuoroittain viikoksi - pariksi pys'köinninvalvojien apulaisiksi, jospa vaikka sitä kautta oppisivat kuinka töitä voidaan tehdä.

9.5.2012 10:31

Teit niin tai näin - aina väärinpäin?

9.5.2012 11:56

Aikaisemmin kaupungilla ja maalaiskunnalla oli oikeasti pienet palkat, mutta henkilökunta sitoutunutta ja hyvää työtä tekeviä.
Nykyisin palkat ovat täysin vastaavat kuin vastaavissa töissä porvoolaisissa yrityksissä, mutta henkilökunnalta puuttuu sitoutuneisuus ja halu työn tekoon. Tätä yritetään nyt rahalla tehdä, koska esimiehet ja johto eivät osaa omia hommiaan.
Tehkääpä tutkimus ja verratkaa Porvoon kaupungin palkkoja, vaikkapa Loviisan, Askolan, Pukkilan tai Myrskylän palkkoihin. Kaikki kunnissa työskentelevät tietävät lopputuloksen, Porvoossaa saa samoista töistä parhaimman palkan.

9.5.2012 14:43

Porvoon henkilökunta niputetaan näköjään kaikki samaan "kastiin". Kaikissa isommissa työpaikoissa on "mätiä omenoita", jotka pilaannuttavat helposti muitakin.

Porvoon kaupungilla on henkilöstöä noin 3000, eli enemmän kuin monessa pikku-kunnassa on asukkaita. Suuremmissa yrityksissä ja kunnissa on yleensä hiukan suuremmat palkatkin kuin pikku-kunnissa ja -yrityksissä.

Itselläni on pääosin hyviä kokemuksia (noin 40 vuoden ajalta) Porvoonseudun kuntien henkilöstöstä.

9.5.2012 14:45

Vai pysäköinnin valvonnan johtoon nyt pitäisi kouluttautua, kun puhutaan kaupungin
töistä, jossa kaiketi tarvitaan kolmea asiaa: asennetta, palveluhenkeä ja osaamista. Ei
siis pykäläkikkailua ja vedätystä kuten yksityissektorilla. (Vedätyksellä on myös kansanomaisempi nimi.)

9.5.2012 15:01

Markku Vaniala puhuu asiaa. Merkillistä miten joillain voikin olla niin pätevät tiedot ja taidot ja aukottomat näkemykset, että pystyvät niputtamaan kaupungin henkilöstön surkeiksi työntekijöiksi.

Olisi kiva kuulla ihmisten kommentoivan sitä hyvääkin työtä. Kaupunki siistiytyy kovasti esimerkiksi puisto-osaston kunnianhimon ansiosta, eikö siellä esimerkiksi ole motivaatiolisän ansaitsevia henkilöitä? Tai entäs vaikkapa tuo pysäköinninvalvonta? Ovatko hekin epäpäteviä?

Itseasiassa, missäköhän toiminnoissa näitä mainittuja epäpäteviä ja surkeita työntekijöitä edes on? Oletteko suorittaneet jotain vertailua muiden kaupunkien vastaaviin työntekijöihin? Olen ymmärtänyt, että Porvoossa sosiaali- ja terveysalalle töihin mennessä käydään ihan samat koulut kuin muissakin alan työpaikoissa? Aika kovaa tekstiä niputtaa kaikki oppimattomiksi surkimuksiksi alojensa ammattilaiset. Onko näistä kirjottelijoista itsestään juuri muuhun kuin solvaamiseen ja valittamiseen?

11.5.2012 08:03

Jos olet sihteeri tai siivoja tai terveydenhoitaja tai toimistovirkailija tai muu perus työntekijä, ei ole mitään syytä maksaa Porvoon kaupungin työntekijälle enmmin kuin Loviisaan.
Vanialan perustelema syy eli kunnan koko ei saa vaikuttaa, kuin palveluista vastaavien virkamiehin palkkaan. Niitä ei ole Porvoossa kuin noin 100 henkilö, mutta nyt maksetaan kaikille 3000 enemmin. Tämän takia Askolan ei ikinä kannata liittyä Porvooseen.

11.5.2012 14:13

Ei ole syytä maksaa oikeasti kenellekään yli muiden kuntien palkkatasoa. Ei poliittisellä virkamiehellä ole enemmän vastuuta Porvoossa, kuin mualla. Yleensä suuressa organisaatiossa päästään helpommalla kun tehtävät on jaettu monille.

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.