Meren kimallus

Jossain määrin seuraan uutisia, tapahtumia ja televisiota. Seuraan kun on aikaa, ja sitä enemmän mitä enemmän on aikaa. Ja otan heti itseni kiinni epäjohdonmukaisuudesta: aikaa taitaa olla kaikilla sama määrä joka vuorokaudessa. Se vain ei aina tunnu siltä.

Uutisista on joka tapauksessa jännittävää huomata, mitkä lyövät läpi silloinkin kun ei ole varsinaisesti aikaa keskittyä niihin. Niin kuin että nyt tiedän kuka valittiin Ranskan presidentiksi ja kuka voitti Suomen Idolsin, vaikka en ole kumpaankaan aiheeseen millään lailla paneutunut. Satuin olemaan läsnä, kun television uutisissa kerrottiin Idols-voittaja. Sekin on siis uutinen. Hm.

Paikallisuutiset sen sijaan tulevat väkisinkin tietoon, ja hyvä niin. Ihmiset juttelevat, ja olen myös huomannut, että silloin kun aamun lehdet on luettava alusta loppuun aamuteen aikana eikä niiden pariin voi jäädä lorveksimaan, nappaan äkkiä sen mikä eniten kiinnostaa, eli omat lähitapahtumat, joita ovat Loviisan ja ympäristön asiat. Seuraavaksi tulee Länsi-Afrikka, jossa toinen kotimaani sijaitsee, sekä tietenkin kirjallisuus ja muukin kulttuuri.

Joskus tunnen huonoa omaatuntoa, kun en tiedä vaikkapa Euroopan politiikasta tarpeeksi, eli en oikeastaan paljon mitään. Sitten tulee taas kausia, jolloin seuraan tiedostusvälineitä tarkastikin. Ja silloin iskee helposti turhautuminen hassua kyllä ihan samasta syystä: etten tiedä tarpeeksi, en oikeastaan mitään. Mahdotonhan tätä kaikkea on hallita – isossa maailmassa. Onneksi ei tarvitsekaan.

Tänään riittää taas hyvin tämä, että tulin rantaan Karamaloohon, toin tullessani muutaman uuden mekon, jotka ripustin tankoon. Toin myös läppärin, jotta voin kirjoittaa tämän kolumnin. Samoin ranteenlämmittimet, jottei tule vilu. Ja pinon printattua keskeneräistä suomennostani, jota voin päivän mittaan siivoilla punakynällä Karamaloon aurinkoisilla portailla; illalla vasta vien korjaukset kotona tiedostoihin.

Kaiketi elämän voisi elää tehokkaamminkin: keskittyisi yhteen asiaan ja työskentelisi sen parissa päivät, viikot, kuukaudet, vuodet pitkät ja välillä viettäisi viikonlopun ja nauttisi loman. Olen joskus yrittänytkin, mutta joutunut toteamaan, etten vain kerta kaikkiaan ole sitä lajia joka siihen kykenee. Aina näitä rönsyjä jostain ilmiintyy. Enkä osaa tyrkkiä niitä pois vaikka miten olisin päättänyt. Jaa, taidanpa ottaa taas itseni kiinni hölisemisestä: totta kai osaisin tyrkkiä, en vain taida haluta.

Oikeastaan on mukavaa, kun tekemistä on koko ajan niin paljon, että joka hetki voi valita mihin ryhtyy. Kyllä näinkin voi elää. Varsinkin kun tätä kirjoittaessanikin voin vain vähän kääntää päätä ja näen meren kimalluksen.

Kirjoittaja on loviisalainen kirjailija ja suomentaja.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Keskustelu suljettu

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantai klo 8.00 ja perjantai klo 16.00 välisenä aikana.