Kommentit
Jhust joo. Mainostaa reissuaan joka ikisessä paikassa, jossa vaan ihmisten kanssa puheisiin päätyy, oli paikka sopiva tai sopimaton. Ja muistaa AINA mainita, että varusteet ovat Haltin & hankittu tietystä liikkeestä "vaikka itse toki olemme ne maksaneet". Toisissa jutuissa varusteet ovat lainassa, toisissa ne ovat testikäytössä, ja kolmansissa ne on maksettu itse. Kannattaisi varmaan pysyä linjassa noissa jutuissa, etteivät ala haiskahtaa korruptiolta :D
No, kun Canterburysta kävelee Roomaan, tulee varusteillekin jo hintaa vähän eri luokassa. Siinä kun täyty jonkinmoinen matka taivaltaa merenpohjaakin pitkin. Tai voihan siihen välille tietysti uittaa laetkan tukkilauttoja, joita pitkin kävellä, mutta pikaisesti laskien niitä tukkeja tarvittaisiin aikas monta ;)
Tämmösille retkille ei pitäisi näitä hulluja päästää, koska heitä ei aina voi olla pelastamassa (vrt. Polari, Arduin ). Jotkut kuukauden kestävät patikkamatkat pikkurepuin ei ole mitenkään verrattavissa arktiseen retkeilyn rasituksiin. Haltin varusteet eivät kestä arktisia olosuhteita; hyvä jos Kilpisjärvellä puhaltavia tuulia. Kannattaisi edes mennä Suomenlahdelle talvimyrskyyn ja miettiä miltä tuntuu kun puhaltaa neljä kertaa kovempaa. Sponsoreillakin pitäisi olla jotain vastuuta siitä mihin rahaansa lykkää.
Terve menoa mistä näitä taliaivoja vieläkin löytyy,julkisuutta hinnalla millä hyvänsä.
Kannattais varmaan harjoitella kylmissä olosuhteissa. Ettei sitten taas tule yllätystä ja käy huonosti. Kovien tuulien aikana apua ei siellä saa edes kopterilla, vaikka yhteys toimisikin.
Tervemenoa vaan. Miksei Vihdin kunnallispoliitikot lähde samalle retkelle ?
-Dominic Arduinin kohtalo vieläkin mysteerio..., katosi 2004 Pohj.navan jäälakeuksilla.....
Tervemenoa vaan. Myös Vantaan virkamiehet ja poliitikot samalle matkalle ovat muutenkin kovia matkustelemaan muiden rahoilla.
Tuo Härkönen on vuosikymmenen TURHAKE!
Hiihtäessään tämän Vihdin kunnanjohtajuuden kentän läpeensä hän tuli isäksi ja linssiluteeksi.
Ei aviisia ilman Petri Härköstä!
Härkönen on TYRKKYJEN TYRKKY ja KOLMEN lapsen ISÄ, joka satsaa aikaansa moiseen pelleilyyn ja vaarantaa henkensä - vaikka parempaakin käyttöä kolmen lapsen isänä sille voisi olla!!
Älä hyvä mies lähde tuollaiseen hullun hommaan. Siellä jäätiköillä on moni yrittäjä henkensä menettänyt. Ei siellä toimi 112 et saa mistään apua hädän hetkellä! Ajattelepas lämmintä ja turvallista kotisoffaa ja takkatulta, siinä television ääressä on paljon turvallisempaa sekä lämpöisempää ja yle-kin on muuttunut ihan varmasti lähettää parempaa ohjelmaa. Ajattele ne kaikki jää katsomatta, kun siellä jäätiköllä varpaat palelee!
Antaa äijän mennä vaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että tyhmyydestä pitääkin maksaa. Mikä on hinta - se onkin toinen juttu.
Vaarallinen reitti tuo jäätikkö.Samalla tavalla vaaralllinen kuin esim.Hindu Kush vuoristo, jossa voi törmätä" titaaneihin". Onnea matkaan.
Poikani hyppäsi eilen laskuvarjolla kilometristä enkä pidä sitä niinkään vaarallisena.Ihminen rakastaa seikkailua ja voi selvitä vaikeistakin paikoista.Enoni oli kerran myrskyssä jäämerellä öljytankkerissa ja tankkeri ui vahvasti pinnan alla, ja myrsky puhalsi niin, että kapteeni luuli laivan kulkevan eteenpäin,vaikka oikeasti tankkeri kulki taaksepäin kovaa vauhtia.Myrsky repi tankkerin kyljestä pelastusveneenkin irti ja uusi vene saatiin paikalleen Reykjavikissä.
Jäätikön myrskytuulet ovat pahasti vaarallisia.
Siunausta tarvitaan.
Ilman muuta sinne vaan kuten kaikki epämääräiset tyypit kevät jäille koittamaan kestääkö jää.






















