Elokuva-arvio: Boratista kasvoi diktaattori

Diktaattori on muun muassa Borat, Brüno ja Ali G -hahmoissa aiemmin naurattaneen koomikko Sacha Baron Cohenin tähdittämä uutuuselokuva.

Paramount Pictures

Diktaattori on muun muassa Borat, Brüno ja Ali G -hahmoissa aiemmin naurattaneen koomikko Sacha Baron Cohenin tähdittämä uutuuselokuva. Elokuva kertoo Cohenin näyttelemästä Aladeen-diktaattorista, joka riskeeraa koko elämänsä varmistaakseen, ettei hänen alistamaansa, kuvitteelliseen Wadiyan tasavaltaan vain tulisi demokratiaa, vaan se pysyisi ikuisesti diktatuurivaltiona.

Yksinvallan juovuttaman diktaattorin kuviot menevät kuitenkin pahemman kerran solmuun New Yorkissa, missä hänen kaksoisolentonsa nostetaan kukoksi tunkiolle oikean diktaattorin joutuessa ottamaan tuntumaa karuun katutodellisuuteen. Eikä väärän kukon syrjäyttäminen tunkiolta olekaan helppo tehtävä, sillä vale-diktaattori on ympäröinyt itsensä turvamiesten armeijalla.

Tilanne mutkistuu entisestään, kun diktaattori kohtaa tasa-arvon puolesta liputtavan feministin (Anna Faris), joka huomaamatta ja yllättäen anastaa pienen palan monta vaimoa omistavan miehen sydämestä. Ja tälle mielitietylle ei tietenkään kelpaa jaettu rakkaus.

Diktaattori on komedia, jonka hauskuus on Sacha Baron Cohenin näyttelijäntyön sekä kirjoitetun dialogin onnistumisen tai epäonnistumisen varassa. Lähes jokainen Cohenin repliikki sisältää huumorimielessä kirjoitetun piikin, sivalluksen, solvauksen, tai päälaelleen käännetyn totuuden. Eikä Diktaattorissa mikään aihe ole niin pyhä, etteikö siitä voisi tehdä pilaa. Tästä syntyvä efekti on paikoin raikas ja naurattava, toisin paikoin raskas ja tympivä.

Elokuva ammentaa aiheitaan ja sisältää viittauksia mm. diktatuurivaltioiden toiminnasta, kommunismista ja kapitalistisesta järjestelmästä, mutta täysiveriseksi poliittiseksi satiiriksi sitä ei voi kutsua. Sen nimikkeen alle osuakseen elokuvan pilkkakirveitä olisi pitänyt vielä teroittaa, ja tähdätä kirveet osumaan tarkemmin kohteeseensa.

DIKTAATTORI The Dictator (2012 Lajityyppi: Komedia Ohjaaja: Larry Charles Pääosissa: Sacha Baron Cohen, Megan Fox, Anna Faris, Ben Kingsley, John C. Reilly Kesto: 1h 23 min Ikäraja: 12
Written by:

Teija Varis

Ota yhteyttä

Kommentit

Keskustelu suljettu

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantai klo 8.00 ja perjantai klo 16.00 välisenä aikana.