Koivunlehdet ovat puhjenneet

Viihde
Kommentoi 6

Koivunlehtien puhkeaminen on päässyt viime päivinä vauhtiin. Maan eteläisimmissä osissa lehdet ovat monin paikoin jo yli kahden sentin mittaisia.

Lehtien puhkeamisen pohjoisraja on sisämaassa näihin aikoihin Pohjois-Savon korkeudella.

Myös useat muuttolinnut ovat palanneet. Suomen yleisintä pesimälintua, pajulintua, on mahdollista kuulla Oulun korkeudella saakka.

– Pajulintu on helppo havaita sen tunnistettavan laulun perusteella. Nyt on vuoden paras aika mennä aamuyön linturetkelle kuuntelemaan pesimälintujemme upeita yökonsertteja, kertoo Luonto-Liiton Kevätseuranta-vastaava Jenni Hämäläinen.

Äitienpäivän viikonlopun paikoin lämmin sää sai luonnontarkkailijat sankoin joukoin liikkeelle ja keväthavaintoja kirjattiin runsaasti.

Monet tutut kevätlajit ovatkin nyt kauneimmassa loistossaan. Vielä on odotettavissa myöhäiskevään viimeisimpien kukkijoiden, kuten tuomen ja kielon kukinnat.

Muuttolinnuista odotetaan vielä erityisesti tervapääskyä, joka palailee muuttomatkaltaan toukokuun loppupuolella.

Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Seuraava Kevätseuranta-viikonloppu on 26.-27.5.

Havaintoja kerätään 39 vakiolajin lisäksi seitsemästä teemalajista. Ensihavaintojen lisäksi tarkkaillaan lajien runsastumista. Ensihavaintojen päivämääriä voi kirjata ja ilmoittaa milloin tahansa.

Ohjeet havaintojen lähettämiseen löytyvät Kevätseurannan nettisivuilta osoitteesta www.kevatseuranta.fi.

Lapsille on oma seuranta Kevättuuli, jossa kevään tuloa tarkkaillaan seuraamalla 12 helpon ja tutun lajin saapumista eri puolille Suomea.

6 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

18.5.2012 19:10

Sitä se ilmastonmuutos teettää. On koivuissa pienet lehdenalut toukuun puolivälissä.

18.5.2012 19:38

Mitä tarkoitat? Kyllä tähän aikaan vuodesta jo lehdet kuuluukin olla. Juhannukseen noin kuukausi aikaa ja vanha kansa sanoi aina, että juhannuksena on saunavihdat tehtävä, lehdet koivussa silloin parhaimmillaan.

18.5.2012 20:11

Ovatko tänä keväänä koivunlehdet olleet RAKKULOITA , jotka ovat PUHJENNEET?

Ennen vanhaan koivuihin puhkesivat lehdet.

18.5.2012 22:19

En tiedä kenelle kommenttisi osoitat, mutta mielenkiintoinen se on. Oletko nähnyt jossain koivuissa rakkuloita tänä keväänä, vai onko niitä muulloinkin teilläpäin koivuissa.
Meidän pihakoivuissamme en kyllä näe, enkä koskaan ole nähnyt rakkuloita koivuissa.
Liekö joku tauti niissä rakkulakoivuissa joita olet nähnyt?

19.5.2012 18:04

Koivunlehdistä jotain: Lajinsa näköisiä ovat. On etelämpänä Suomea olemessa hieskoivuja, rauduskoivuja, joista saamme saunavihtoja, -vastoja, kuin kukin haluaa sanoa.

On olemassa visakoivuja, joista ennen kaikkea taidepuusepät tykkäävät. Vaivaiskoivut koristavat Lapin tuntureiden rinteitä .

Minkalaisia lienevät ns. rakkulalehtikoivut? Mikä niiden levinneisyys?

19.5.2012 20:27

"Minkalaisia lienevät ns. rakkulalehtikoivut? Mikä niiden levinneisyys?"
Taitavat olla ilmaston lämpenemisen tuomia tulokkaita - vielä tosin harvinaisuuksia. =;)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.