Espanjalaiset adoptiokoirat sopeutuivat Kanan kotiin

Princess ja Annie nauttivat elämästä Suomessa. Kana kertoo, että esimerkiksi Espanjan Katukoirat ry on luotettava yhteistyökumppani koira-adoptioissa.

Hemmo Rättyä

Aurinkoisena kevätpäivänä kolme kesyrottaneitoa torkkuu pinkissä kassissa kalliolla. Koirat Princess ja Annie kirmaavat ja pistävät tanssiksi.

Juontaja Kana eli Marianna Alanen tarjoaa lemmikeilleen sitä, mitä ne kaipaavat: Hyvää meininkiä, maistuvaa ruokaa ja mukavan riittävästi lepoa.

– Suosittelen rottia lemmikeiksi kaikille niille, jotka haluavat seurustella ja touhuta lemmikkiensä kanssa, Kana kertoo.

– Temppuratoja, löhöilyä sohvalla, telkkarin katsomista yhdessä, hän kuvailee puuhia.

Kesyrotat viettävät aikaansa tavallisesti sisätiloissa, joko omassa häkissä tai ihmisen kanssa seurustellen.

– Ne sopivat hyvin perheeseen, johon haluttaisiin koira, mutta aika ei riitä ulkoiluttamiseen, Kana kertoo.

Varsin monilla ihmisillä on Kanan mukaan rotista ennakkoluuloja.

– Monia rotat inhottavat. Kesyrotat ovat villirottiin nähden kuitenkin samassa suhteessa kuin koirat susiin verrattuna. Ne ovat siis kesyjä ja ihmisrakkaita olentoja.

Kana on käynyt lemmikkiensä kanssa paljon erilaisissa tilaisuuksissa töidenkin puolesta.

Esimerkiksi Stockmannin lemmikkitapahtumassa ja lemmikkimessuilla hän on vetänyt rottien agilitynäytöksiä.

Kanalla on tällä hetkellä yhdeksän rottaa. Aiemmin hän toimi rottien kasvattajanakin, mutta se harrastus on saanut jäädä.

Kesyrotta on ihmisrakas olento.”

– Vietimme jatkuvasti lemmikkien hautajaisia. Rotilla on paljon perinnöllisiä sairauksia, ja elinikä on kahdesta kolmeen vuotta.

– Perustamani eläinsuojeluyhdistys, Dog Force One ry, keskittyy parantamaan jo olemassa olevien eläinten elämää.

– Princess ja Annie ovat espanjalaisia, hylättyjä koiria, Kana kertoo.

– Annie oli heitetty kunnalliselle tappotarhalle lopetettavaksi. Princessin turisti löysi kadulta.

Kana korostaa sitä, että koira tulee aina hankkia luotettavasta paikasta.

– Rekisteröity ja hyvämaineinen, ulkomaisia löytöeläimiä välittävä rescue-yhdistys on aivan varmasti parempi vaihtoehto kuin epämääräinen lehti-  tai netti-ilmoitus halvasta sekarotuisesta tai paperittomasta rotupennusta.

Princess ja Annie asettuivat traumaattisesta taustasta huolimatta nopeasti Kanan kotiin.

– Yksilöissä on aina kuitenkin eroja, ja ihan kaikkeen on syytä varautua, Kana painottaa.

Princess on nimensä mukaisesti prinsessamainen. Ruoan on syytä olla viimeisen päälle, ja joskus herkkänahkaisuus iskee kainoon koiramieleen.

Annie syö mitä vain, ja roskien kanssa remuaminen on koristelua koiramaiseen makuun.

Kanan arki täyttyy juontokeikkojen lisäksi käsintehtyjen lemmikkituotteiden valmistamisesta, joita hän myy omassa nettikaupassaan.

Hän ompelee muun muassa koirien pantoja. Rotille on tarjolla erilaisia riippukeinuja ja löhötuubeja.

Rottia ja koiria

Rotat tarvitsevat korkean häkin, jotta ne pääsevät liikkumaan riittävästi.

Ne viihtyvät ihmisten seurassa, mutta vaativat myös lajitovereiden seuraa. Siksi niitä ei myydä yksineläjiksi.

Lisätietoja kesyrottayhdistyksen sivuilta www.kesyrottayhdistys.fi/

Marianna Alasen perustama Dog Force -yhdistys tukee espanjalaisia katukoiria, aaseja ja hevosia.

Yhdistys kerää ruokaa ja tarvikkeita espanjalaisille yhteistyökumppaneilleen.

Avustuskeräys on käynnissä jatkuvasti.

Lisätietoja www.dogforceone.com/ sekä yhdistyksen Facebook-sivuilla.

Written by:

Sanna Heikkilä

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun