Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa

Jukka Gustavsonin Organ Fusion Bandin uutuuslevy "Root & Stalk & Flower Music" on kiistaton arvostelumenestys.

Jussi Lassander

Legendaarisen suomalaisen progressiivisen rockin jättiyhtye Wigwamin säveltäjä, laulaja, urkuri ja kosketinsoittaja Jukka Gustavson on tehnyt jo pidemmän aikaa vahvaa upcoming-tulemistaan. Uunituore arvostelumenestys ”Root & Stalk & Flower Music” on komeaa kuultavaa Gustavsonin ”Organ Fusion Band”-kokoonpanolta, joka on ollut toiminnassa jo yli kymmenen vuotta.

– Olen saanut tehdä hedelmällistä yhteistyötä myös tämän päivän taitavien nuorten muusikoiden kanssa. Hienoa, että progemusiikki on tullut takaisin, sympaattinen Gustavson sanoo.

Gustavson on melkoinen muusikko- ja laulajaesikuva monille. ”Gutsi” oli pidempään pimennossa julkisilta klubityyppisiltä keikoilta ja hän julkaisi levyjä harvakseltaan.1990-luvun lopulla Gustavson teki kauan odotetun paluun liven pariin. 

– Ajat alkoivat olla taas suosiolliset progelle, jota olen aina pitänyt vakasti otettavana taiteena. Jo Wigwam-ajoista lähtien nämä musiikilliset arvot ovat olleet minulle hyvin tärkeitä, 60-vuotias Gustavson kertoilee.

 

SF-Bluesin ja Hoedownin-keikoilla olen kokenut urani suurimpia live-elämyksiä.”

 

Wigwamin aikakaudelta Gustavsonin tunnetuimpia sävellyksiä ovat muun muassa crossover-hitti ”Luulosairas”, ”En aio paeta” ja ”Pedagogi”.

Ensimmäisen Wigut-kokoonpanon tunnetuin biisi lienee Jukka Gustavsonin, Pekka Pohjolan ja Jim Pembroken ”Losing Hold”. 

Vuonna 1973 julkaistu ”Being” on yhtyeen taiteellisin huippupitkäsoitto. Tästä pari vuotta eteenpäin niin kokoonpano vaihtui Gustavsonin ja edesmenneen Pohjolan jäädessä soolouralle.

Jukka Gustavson on vieraillut monien artistien ja bändien albumeilla. Näistä mainittakoon muun muassa Maarit Hurmerinta, Jukka Tolonen, Remu Aaltonen ja Jussi Raittinen.

– Erik Lindström -tribuuttialbumin tuottaja-muusikkotyöni yhdessä huuliharpisti Helge Tallqvistin ja kumppaneiden kanssa oli myös antoisa kokemus. SF-Bluesin ja Hoedownin-keikoilla olen kokenut urani suurimpia live-elämyksiä, Jukka Gustavson kertoo tuoreista produktioistaan.

Written by:

Pauli Saarinen

Ota yhteyttä