Laskettelurinteessä kurvaillut rattijuoppo sai vain sakot

Paikalliset
Kommentoi 2

PORVOO | Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut järvenpääläisen, vuonna 1976 syntyneen miehen törkeästä rattijuopumuksesta poikkeuksellisesti vain sakkorangaistukseen.

Yleensä törkeästä rattijuopumuksesta seuraa vankeusrangaistus, mutta järvenpääläismies tuomittiin nyt 70:ään 21 euron päiväsakkoon eli yhteensä 1 470 euron sakkoihin.

Miehen ajokielto jatkuu elokuun 2012 loppuun saakka.

Mies ajoi helmikuun lopulla henkilöautolla Sipoon Talman laskettelurinnettä ylös ja alas 1,42 promillen humalassa. Humalaisella autolaskettelijalla oli kaksi matkustajaa kyydissään.

Mies myönsi esitutkinnassa tekonsa. Samalla hän ilmoitti tarvitsevansa ajo-oikeutta päivittäin työmatkoihinsa ja olevansa kiinnostunut alkolukosta.

Syyttäjä vaati miehelle vain kahden kuukauden ajokieltoa, mutta käräjäoikeus mittasi sitä kuusi kuukautta.

Käräjäoikeus joutuu harvemmin punnitsemaan rattijuopumusta, jonka tekopaikkana on laskettelurinne.

– Kyseessä ei siis ole ollut yleinen tie, mutta ei ole myöskään näytetty, että alue olisi ollut sillä tavalla suljettu, että ulkopuoliset eivät olisi päässeet sinne. Tätä vastaan puhuu myös se, että paikalle tullut poliisipartio on päässyt rinteeseen.

Kun ulkopuolisille aiheutunut vaara oli rinteessä kaikesta päätellen vähäisempi kuin yleisellä tiellä, käräjäoikeus katsoi, että teko on poikkeuksellisesti sakolla sovitettavissa.

2 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

22.5.2012 09:39

Syyttäjän mielestä on siis selvästi oiketutumpaa ajaa humalassa moottoriajoneuvolla tiestön ulkopuolella ja oikeus kovensi tuomiota vain vähän. Tämähän sopii moneen mönkijä, moottorikelkka, yms. tapaukseen.
Mikähän oli oikeasti syy näin lievään tuomioon, henkilön asema vai sopivan henkilön kaveri vai jokin muu? Oikeasti olisi pitänyt antaa lisätuomio moottoriajoneuvon käytöstä maa-alueella ilman maanomistajan lupaa.

22.5.2012 12:34

Suomen lainsäädäntö :) kivikaudelta....

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.