PORVOO | Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson edellyttää, että parhaillaan lausuntokierroksella olevasta vanhuspalvelulaista tehdään tiukka ja velvoittava. Lakiluonnosta on kritisoitu muun muassa siitä, ettei se takaa samanarvoista kohtelua kunnissa. Luonnokseen ei myöskään ole kirjattu henkilöstömitoitusta. Guzenina-Richardson on puolustanut mitoituksen kirjaamista lakiin, sillä kunnissa on suuria eroja henkilöstön määrissä.
Hän uskoo, että tulevaisuudessa yhä useampi kunnanjohtaja pääsee ”hehkumaan” kertoessaan, kuinka vanhusasiat on pantu kerralla kuntoon.
Porvoossa sunnuntaina vieraillut ministeri kertoi kiertäneensä viimeisen kuuden kuukauden aikana tutustumassa vanhustyön arkeen.
– Kävin äskettäin esimerkiksi Loviisassa. Siellä erikoissairaanhoito on tuotu terveyskeskukseen. Merkitsin Loviisalle kolme papukaijamerkkiä pieneen mustaan kirjaani, Guzenina-Richardson paljastaa.
Lue lisää maanantain Uusimaasta.