Meripelastajien uusi vene kastettiin napakalla otteella

PORVOO | Porvoon Meripelastajien kesäkausi alkaa hyvissä merkeissä. Seuran kalusto sai täydennystä, kun Suomen Meripelastajien toimitusjohtaja kävi eilen luovuttamassa porvoolaisille uuden veneen.

Uusi PV2-luokan vene aloittaa päivystyskauden meripelastusristeilijä Mac Elliotin kanssa Porvoon edustalla kesäkuussa. Pelastusalukset päivystävät hälytysvalmiudessa koko avovesikauden. Viikonloppuisin ja loma-aikoina ollaan yleensä liikkeellä tai välittömässä lähtövalmiudessa.

Juhannuksen Operaatio Meritähti tuo vesille koko Meripelastusseuran kaluston. Kaikkiaan aluksia on 150.

Meripelastusseuran miehistö sai viime vuonna 1 356 hälytystä koko Suomessa. Näistä 14 oli Porvoossa.

Uusi alus on nimetty aluksen kummin, turvallisuuspalveluyritys Securitaksen mukaan.

– En ole tällaisessa tilanteessa ennen ollutkaan, kertoo aluksen kastamaan tullut Securitaksen rekrytointipäällikkö Elina Örthén.

Hän tarttuu kuitenkin kuohujuomapulloon napakoi ottein, ja posauttaa pullon kerralla rikki aluksen ankkuriin. Ankkuri on nostettu keulaan esille juuri tätä tarkoitusta varten, jotta kaste onnistuisi jouhevasti.

Lue lisää perjantain Uusimaasta

Written by:

Ulla Mether

Ota yhteyttä

Kommentit

Keskustelu suljettu

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantai klo 8.00 ja perjantai klo 16.00 välisenä aikana.