Rahalla onneen

Ihmiset ovat kautta historiansa olleet kiinnostuneet onnen olemuksesta ja omasta onnestaan. Jo klassiset filosofit kuten Aristoteles ja Sokrates painiskelivat onneen liittyvien kysymysten kanssa. Vuosisatojen mittaan pohdintaa ovat jatkaneet eri alojen viisaat, joista osa on sitä mieltä, ettei onnea ole olemassakaan, kun toiset ovat katsoneet löytäneensä onnen määritelmän. Eräs brittikirjailija, Michael Frayn, on esittänyt oivaltavan määritelmän: ”onni on olla missä on haluamatta olla missään muualla”.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Matti Apunen on äsken puuttunut keskusteluun onnesta tavalla, jota voi pitää hieman provosoivana. ”Ura on mahtavaa, rikastuminen on mahtavaa. Sikarikastuminen – se on sikamahtavaa. Tunnen monia, jotka ovat hyvin varakkaita ja hyvin onnellisia.”

Apunen on sitä mieltä, että ihmisen tulee tehdä kovasti työtä ansaitakseen lisää rahaa, mikä kasvattaa kansakunnan ja sen jäsenten onnen tunteita. Työnteon tietoista vähentämistä hän vieroksuu: pienemmät tulot on itsekästä.

Suomalaisetkin tuntuvat joskus lauantaisin ostavan Apusen ajatuksen, että paljon rahaa tuo paljon onnea. Miljoonan lottopotti houkuttaa rutiinimäärän kupongintäyttäjiä, seitsemän miljoonan jättipotti saa aikaan melkein kansanliikkeen. Kuitenkin miljoonan euron rahamäärä on niin suuri, ettei tavallinen lottoaja pysty sitä järkevästi käyttämään. Julkisuuteen tulleet jättipotin voittajat järjestään valittavat ihmisten kateudesta ja vaikeudesta sopeutua entiseen, ehkä sangen onnelliseen, arkielämään.

Yhdysvalloissa rahan hankkimista on aina arvostettu korkealle. Amerikkalaisen unelman keskiössä on mahdollisuus tulla hyvin rikkaaksi. Unelmaan ei kuulu, että kaikkien kansalaisten hyvinvointia tulisi tukea poliittisin päätöksin. Tiedä sitten mistä johtuu, että amerikkalaisten onni on vähentynyt 1950-luvulta näihin päiviin samalla kun henkeä kohden laskettu kansantuote on kaksinkertaistunut.

Onnen käsite on vähän kuin liukas saippua, siitä on vaikea saada pitävä ote. Rahan ja onnen suhdetta on kuitenkin tutkittu sangen paljon. Kari Nars viittaa perusteellisessa teoksessaan ”Raha ja onni” moniin varteenotettaviin selvityksiin aiheesta.

”Raha ostaa Suomessa todellisuudessa vähemmän ja vähemmän onnea, vaikka aineelliset pyrkimyksessä yhteiskunnassa ovat täydessä kukassa.” Kansainväliset tutkimukset osoittavat samaa muista maista. Kun ihmisten tulot nousevat sangen alhaisesta tasosta ylöspäin voidaan mitata lievää onnellisuuden kasvua. Aika pian onnellisuuden lisää ei kerry enää ollenkaan. No, Apunen viittaa kintaalla näihin tutkimuksiin, vaikkei hänellä ole parempaakaan tietoa.

Varsinaiseksi kysymykseksi jää tällöin miksi Apunen ja hänen aateveljensä ovat niin huolissaan suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta, joka on tuonut suomalaiset onnellisuusmittausten kärkisijoille. Yhteiskunta, joka on mahdollistanut heidän omankin menestyksensä rikastumisenkin muodossa, näyttäytyy heidän silmissään kovin vieraalta.

Apunen kuulostaa suorastaan onnettomalta. Ehkä hänen onneaan lisäisi se, ettei suurin osa suomalaisista pärjäisi sangen tyydyttävästi järjestelmässä, joka pyrkii turvaamaan mahdollisimman monen mahdollisuudet löytää onnea. Pelkkä raha ei tuo onnea.

KAJ BÄRLUNDKirjoittaja on Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja (sd.) ja muun muassa entinen kansanedustaja ja ympäristöministeri.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun