Akilles esitti huiman kirin, joka tyssäsi omaan virheeseen

Urheilu
Kommentoi

Akilles-KäPa 3–5

PORVOO | Hamarin nurmella nähtiin torstaina jalkapallon koko tunneskaala. Kolmosen ottelussa Akilles sai vielä viime vuonna Kakkosta pelanneen Käpylän Palloseuran. Nousua tavoitteleva Käpylä aikoi ennakkomietteiden mukaan viedä pisteet helposti. Akilleen pelaajavalmentajan Mattias Lundströmin johdolla vieraiden illasta ei tullut helppo.

Akilleen jalkapallon edustusmiehistö aiheutti pienen särön Käpylän Pallon valmentajan ääneen. Käpylä vei ensimmäiset 45 minuuttia, mutta Akilles tuli takaa rinnalle. Lopulta helsinkiläiset olivat parempia lukemin 3–5 (0–3).

Akilleen kookas ja fyysinenkin pelaajisto oli ajoittain hankala ohitettava vieraille. Varsinkin erikoistilanteet, olivat vastustajalle välillä vaikeita. Toinen maali oli kouluesimerkki. Akilles lähetti vapaapotkun lähes keskiviivalta ja vihreäpaitainen oli ensin päineen välissä ja verkko heilui.

– Kyllä me olimme puolustusasemissa lähes koko ottelun ja lopussa ehkä sitten väsyimme. Se oli hienoa, että saimme tehtyä maalit heidän estelyistä huolimatta. Kolme vastustajan ensimmäistä maalia tulivat kieltämättä hieman halvasti, Lundström mietti.

Ottelun ratkaisi vieraille se, että kolme maalia kotijoukkueen verkkoon tuli kulman jälkitilanteesta.

Lue lisää lauantain Uusimaasta

Käyttäjän Timo Pasanen kuva
Timo Pasanen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.