Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisistä musiikkivideo – katso

Suomen koripallomaajoukkeen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. Susijengi 2.0 -nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa muun muassa Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

Susijengi 2.0-kappale on tribuutti paitsi viime syksynä EM-kisoissa upeasti yhdeksänneksi sijoittuneelle nykymaajoukkueelle myös koripallosankareille vuosikymmenten varrelta. Respect-hengessä tehdyssä musiikkivideossa yhdistyvät lisäksi toisiinsa erottumattomasti yhteenkuuluvat katukoris ja rap-musiikki. Katukorista videolla pelaavat Suomen nuorten maajoukkueiden eli Sudenpentujen pelaajat.

Kannustuskappaleen esittävät Rähinä Recordsin artistit Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus. Artistit ovat tuotoksestaan innoissaan ja toivovat sen nostattavan tunnelman kattoon korismaajoukkeen kotikemuissa. Brädi kertoo, että maajoukkue saa kunnon träkin, josta voidaan olla kaikki ylpeitä, biisin joka tempaa yleisön mukaan, ja kuulostaa nimenomaan korisbiisiltä.    

Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus esittävät kappaleen 17.8. Helsingin jäähallissa, kun Suomen korismiehet avaavat EM-karsintaurakkansa Albaniaa vastaan.

Susijengi 2.0 -kappaleen on tuottanut Elastinen.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun