PORVOO | Virolainen ammattipyöräilijä Janek Tombak teki Kerkkoon mäessä ratkaisevan nykäyksen ja karkasi Porvoon Ajojen voittoon. Pariin kertaan Ranskan ympäriajoonkin osallistunut Tombak ajoi taktisesti järkevästi ja pudotti päätöskierroksella muut kyydistään.
– Hieman epäilin, että irtiotto ei kestä kovassa vastatuulessa. Kesti onneksi, Tombak hymyili maalissa.
Porvoolainen Joonas Henttala kamppaili viimeiseen mutkaan asti palkintopallisijoituksesta ja pitkään jopa voitosta. Henttala oli viimeiselle kierrokselle lähdettäessä neljän polkijan joukossa, joka oli tehnyt 44 sekunnin eron pääjoukkoon.
Päätöskierroksella, kun Tombak lähti ratkaisemaan, niin Henttalan jalat kramppasivat.
– Toiseksi viimeiselle kierrokselle asti tuntui, että tänään on minun päiväni ja minä voitan tämän kilpailun. Sitten krampit tulivat pahalla hetkellä. Juuri silloin, kun Tombak iski Kerkkoon mäessä. Luulin vielä, että saan hänet kiinni, mutta kavereistakaan ei tullut tarpeeksi apuja siinä vaiheessa, pettynyt Henttala kertoo.
Lue lisää maanantain Uusimaasta.