Karttakeppiä kynsille ja nurkkaan häpeämään?

Kolumnit
Kommentoi

Kun aloitin koulunkäynnin 1972, sain luokanopettajaksi koulumme pelätyimmän hahmon, eläkevuosia lähestyvän uskovaisen naisopettajan. Hän oli vanhan koulukunnan kasvatti, isokokoinen täti jolla oli kirjaimellisesti nuttura kireällä. Hän tykkäsi laulattaa virsiä ja polki urkuharmoonia tanakasti.

Nopeasti opimme sen, että kaikkea ruokaa oli maistettava ja lautanen oli syötävä tyhjäksi – jos ei muuten niin itket ja syöt -periaatteella. Tunnilla ei pulistu eikä kiroiltu, saati haistateltu. Nurkkaan pääsi seisomaan aika pienestä syystä.

Pimeään komeroon hän ei sentään sulkenut, eikä lyönyt karttakepillä kynsille tai kantanut korvasta ulos luokasta, kuten aiempina vuosikymmeninä monilla opettajilla oli tapana tehdä. Ei se tainnut olla enää sallittuakaan tuolloin.

Voi jessus, että me pelkäsimme häntä – tosin mikään ei ole niin tyhmänrohkea ja kekseliäs kuin pikkupoika. Meidän urheuskokeemme oli se, että kuka uskaltaa kurkistaa opettajan hameen alle, kun hän on selin ja kirjoittaa liitutaululle.

Ihmettelen, että eikö hän todellakaan kuullut eikä nähnyt mitään, koska muistaakseni kukaan meistä pojista ei jäänyt kiinni itse teosta. Tai sitten hän oli paljon ovelampi kuin arvasimmekaan ja antoi tietoisesti pojille jännitystä elämään.

Tapasin vanhan opettajani vuosia myöhemmin. Vanhan naisen ruskeissa silmissä oli lämpöä ja tuiketta, jota en ollut koulupoikana huomannut. Vaikka opettaja hymyili minulle, seisoin vanhasta muistista kunnioittavasti melkein asennossa.

Opetusalan järjestöt ja Vanhempainliitto jättivät koulujen kesälomien alettua opetusministerille ehdotuksen keinoista koulurauhan parantamiseksi. Esimerkiksi jälki-istunnon sijasta oppilas voitaisiin laittaa tekemään töitä, vaikkapa siivoamaan tai haravoimaan pihaa. Hankala, väkivaltainen oppilas pitäisi voitaisiin erottaa koulusta kolmeksi päiväksi ja opettajalle pitäisi antaa oikeus tarkistaa oppilaan laukku ja vaikkapa takavarikoida kännykkä.

Viikolla Uusimaan haastattelemat porvoolaiset opetusalan ammattilaiset suhtautuivat pidättyväisesti koviin keinoihin. He pitivät työvelvollisuutta yliampuvana rangaistuksena ainakin myöhästelystä, hävyttömästä kielenkäytöstä tai muusta häiriköinnistä tunnilla.

Sen sijaan omat sotkut häiriköiden pitää kyllä siivota, siitä lienevät kaikki yhtä mieltä. Nykyäänhän koulun henkilökunta ei voi pakottaa oppilasta edes siivoamaan.

En ole karttakeppiä kynsille -ajan kasvatti, mutta jotain kuria pahimmille häiriköille pitää saada. Kyllä opettajan pitää voida poistaa tuntia häiritsevä oppilas luokasta vaikka kantamalla (”sä et saa koskea muhun ope!”). Alakouluikäisen kanssa se onnistunee, mutta yläastelaisten kantamiseen lienee viisainta käyttää rotevaa vahtimestaria tai poliisia, koska muuten voi tulla lättyyn.

Keinoista koulurauhan parantamiseen voidaan olla monta mieltä, mutta se on selvää että jotain tarttis tehrä. Haistattelua, häiriköintiä ja väkivaltaista käyttäytymistä on nykyään aivan liikaa ja koko ajan enemmän. Onpa itäisellä Uudellamaalla Askolassa, Porvoossa ja Sipoossa koettu koulu-uhkauksiakin.

Häiriökäyttäytymisen taustalla olevat syyt pitäisi mieluummin saada kuntoon keskustelemalla sekä koulun ja vanhempien yhteistyöllä, kuin esimerkiksi ”pakkotyöllä” jälki-istunnossa. Aina keskustelu ei kuitenkaan riitä.

Kaiken tämän keskellä pitää muistaa, että muutamat häiriköt pilaavat helposti kaikkien maineen. Suurin osa lapsista ja nuorista on kuitenkin reipasta porukkaa, joista kasvaa kunnon kansalaisia.

Kirjoittaja on Uusimaan päätoimittaja.

Käyttäjän Jari Lammassaari kuva
Jari Lammassaari

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.