Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta

PORVOO | Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari saa syytteen virkarikoksesta. Häntä epäillään kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka katsoo olevan todennäköisiä syitä epäillä, että Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari on toiminut tavalla, joka täyttää tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön.

Käräjätuomari oli käsitellyt lähes kolmeakymmentä eri asiaa pisimmillään yli kymmenen vuotta. Asioissa oli ollut pitkiä ajanjaksoja, joina käsittely ei ollut edennyt lainkaan.

Poliisin suorittamasta esitutkinnassa ei käynyt ilmi, että tuomarilla viipymään jääneet asiat olisivat olleet poikkeuksellisen laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista. Useassa asiassa kävi päinvastoin ilmi, että asian siirryttyä toisen tuomarin käsiteltäväksi kyseinen toinen tuomari oli ratkaissut asian hyvin pian käsittelyn siirtämisen jälkeen, joissakin tapauksissa jopa samana päivänä.

Oikeuskansleri Jonkan mukaan asioiden käsittely oli kestänyt niiden laatuun nähden kohtuuttoman pitkään. Tuomari on teollaan vaarantanut perustuslaissa säädetyn perusoikeuden toteutumista eli oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerin mukaan tekokokonaisuuden voidaan arvioida loukanneen myös luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Tapaus tuli ilmi Helsingin hovioikeuden Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa tekemän tarkastuksen yhteydessä.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Keskustelu suljettu

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantai klo 8.00 ja perjantai klo 16.00 välisenä aikana.