Venähtäneitä minuutteja

Pidin viime viikon suomentajanlomaa, eli olin viikon netin ynnä muun ylen tärkeän sälän ulottumattomissa kääntämässä kirjaa sattumoisin Kreikassa. Opas sanoi bussissa kentältä majapaikkaan, että Kreikan viisi minuuttia voi helposti venähtää vartiksi tai jopa puoleksi tunniksi. Senhän ei pitäisi lomalaisia häiritä, ja voin kertoa, ettei häirinnyt minua työleiriläistäkään, jota eivät aikataulut painaneet: kääntää, uida, syödä ja nukkua saattoi milloin mieli teki ihan missä järjestyksessä hyvänsä.

Jännästi päiviin kuitenkin muodostui heti kättelyssä rytmi, joka niistä oli kotona ollut kadoksissa. Kummastelin sitä itsekseni, kunnes kotimatkalla tajusin: etelässähän aurinko nousee ja laskee ihmisten aikoihin eikä keskellä yötä. Joitakin asioita on kerta kaikkiaan luontevampaa tehdä pimeän tultua ja herätä on luontevaa pian auringon nousun jälkeen pikkulintujen ja kukkojen komeaan sekakuoroon.

Tulin sitten muistaneeksi talvet, jolloin on pimeää tai hämärää aina vain. Silloinkin on vaikea löytää rytmiä, kun tuntuu että pimeässä pitäisi nukkua. Hetken aikaa keväällä on mukava tasapaino, sitten alkaakin olla yötä päivää valoisaa tai vähän hämärtävää. Ja taas on rytmi kadoksissa.

Tästä se varmaankin lähtee, että meillä täällä pohjoisessa seurataan niin tarkoin kelloa. Tavallisetkin asiat on tehtävä kellonaikojen mukaan, koska yö ja päivä vaihtavat epäluotettavasti paikkaansa koko ajan ja kauheaa kyytiä. Ja paitsi että yö ja päivä luonnostaan siirtyilevät, niin lisäksi täällä on katsottu viisaaksi vielä siirtää kellonaikaakin keväisin ja syksyisin juuri silloin kun päivä edes hetken ajan pysyy ikään kuin päivän mittaisena.

Näinkö olemme oppineet emme ajan vaan kellon orjiksi tai ainakin alamaisiksi? Ymmärrämme täsmällisyyden yhdeksi suurimmista hyveistä. Niin tietysti, koska kaikki pyrimme koko ajan täsmällisyyteen ja joudumme vilkuilemaan kelloa.

Hyveethän olemme tietysti itse päättäneet. Entä jos olisimmekin päättäneet hyveeksi sen, että asiat tehdään asiallisessa järjestyksessä ja kaikessa rauhassa hermoja menettämättä. Ja jos väliin sattuu jotain tärkeämpää kuin meneillään oleva, niin totta kai tehdään se tärkeämpi siinä välissä. Kun tärkein on meneillään, toiseksi tärkein voi mainiosti odottaa. Vaikka sitten viisi minuuttia joskus venähtäisikin jopa puoleksi tunniksi.

Ja jos vielä lisäksi kaikilla olisi ihan kunnolla aikaa kaikkeen eikä kenelläkään olisi ainakaan joka ikinen päivä tulenpalava kiire ja kymmenen tekemätöntä asiaa niskassa.

Kirjoittaja on loviisalainen kirjailija ja suomentaja.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä