Elokuva-arvio: Queen Latifah ottaa mittaa Dolly Partonista

Todd Graffin ohjaama Soul-siskot on Dolly Partonin ja Queen Latifahin tähdittämä musiikkivetoinen komedia, joka sijoittuu amerikkalaiseen Pacashaun pikkukaupunkiin.

Tarina käynnistyy, kun Pacashaun kirkkokuoron johtaja (Kris Kristofferson) yllättäen menehtyy, ja tahtipuikkoihin tarttuu tomera yksinhuoltajaäiti Vi Rose Hill (Latifah). Vi Rose haluaisi johtaa kuoroa vanhaan, hyväksi havaittuun tyyliin ja perinteitä kunnioittaen, kun taas edellisen kuoronjohtajan leski, nuorekas G.G. Sparr (Parton) haluaisi uudistaa kuoron ohjelmistoa rankalla kädellä.

Musiikilliset erimielisyydet eivät suinkaan jää ainoiksi kiistakapuloiksi voimakastahtoisten naisten välillä. Kun Sparrin lapsenlapsi Randy (Jeremy Jordan) saapuu kaupunkiin ja ihastuu Vi Rosen tyttäreen, lahjakkaaseen kuorolaulaja Oliviaan (Keke Palmer), joutuvat naiset jälleen törmäyskurssille.

Naistenvälisen taistelun aseiksi käyvät niin lentävät lautaset kuin sanan miekat, mutta onneksi tahtonaiset löytävät viime tipassa yhteisen sävelen. Sen myötä Pacashaun kirkkokuoron on mahdollista ehtiä ja menestyä valtakunnallisissa Joyful Noise -laulukilpailun finaalissa.

Kaksituntisenelokuvan vahvuus on kerronnan ohessa kuultavissa ja myös kerrontaan osallistuvissa svengaavissa, näyttelijöiden laulamissa musiikkiesityksissä. Musiikkikappaleiden tyylilajit vaihtelevat gospelista countryyn ja popista rokkiin, ja ne kaikki esitetään erinomaisella taidolla, ilon kautta ja kuplivalla sykkeellä. Sen sijaan musiikkikomediaksi määritellyn elokuvan komediallinen anti jää huomattavasti laihemmaksi.

Hymyä katsojan kasvoille houkutellaan lähinnä naisten ”kissatappeluiden” avulla, jotka eivät Partonin itseironisia repliikkejä lukuun ottamatta ole kovinkaan hauskoja. Myöskään elokuvan käsikirjoitusta tai näyttelijäntyötä ei voi pitää keskivertoa onnistuneempana. Tasavahvasta, mutta persoonallisuuden puutteesta kärsivästä näyttelijäntyöstä edukseen poikkeaa ainoastaan Queen Latifah, joka tuo Vi Rosen rooliin mukavalla tavalla koko elokuvaa sähköistävää temperamenttia, läsnäoloa sekä elämänmakuista menoa.