Nämä miehet lyövät kapuloita rattaisiin Linnanmäellä - tällaista on jarrumiehen arki

Hauskaa matkaa! Linnanmäen nuorin ja vanhin jarrumies Lauri Mäkinen (vas.) ja Ville Syrjälä luotsaavat huvittelijat vuoristoradan pyörteisiin.

Päivi Tuoivnen

Juna pysähtyy vuoristoradan mäkeen vain harvoin. Neljän hengen seurueemme sai työntöapuvoimia.

Olli Kontkanen

Kiljahduksien ja naurun kuuleminen on erottamaton osa tätä työtä. Huutoa kuuluu nytkin, kun laskettelemme Linnanmäen suosituimmalla laitteella, 61-vuotiaalla vuoristoratavanhuksella.

Ylhäällä kurvissa jämähdämme paikoillemme.

Linnanmäen jarrumies numero 2, jo 28:aa kesää jarruttava Ville Syrjälä kiroaa takanamme. Näin hänelle ei ole käynyt kertaakaan sitten vuoden 1997.

Omalla painolla kulkevan junan pysähtymisen olisi voinut ehkä estää jarruttamalla vähemmän aiemmin. Syrjälä tietää, että sateen jäljiltä nihkeällä radalla tarvitsisi enemmän vauhtia mäen ylös kipuamiseen.

Kymmenisen miestä joutuu nyt kipuamaan työntämään neljän matkustajan junan liikkeelle.

 

Laskin kerran kiertäneeni radan 150 kertaa työpäivän aikana.”

 

Vaikka sataisi, matkustajan ei tarvitsisi pelätä, että juna valuu alaspäin. Onnettomuuksiakaan Syrjälä ei muista sattuneen, viime kesän junien jarrun pettämisestä johtunutta yhteentörmäystä lukuunottamatta.

Jarrumiehen työstä hänen on ylipäätään vaikea löytää huonoja puolia.

– Kun raekuuro iskee niskaan, ei voi sanoa, että nauttii, Syrjälä sanoo.

Parasta hänestä on katsoa, kun ihmisillä on hauskaa.

Jarruttamisesta on tullut konduktöörinäkin työskentelevälle miehelle elämäntapa. Syrjälä laski kerran kiertäneensä radan 150 kertaa 13 tunnin työpäivän aikana.

 

Ensimmäisen työpäivän iltana maailma vähän pyöri.”

 

Niin Syrjälää kuin uusinta jarrumiestä numero 20:tä, Lauri Mäkistä, ensimmäinen ajo jännitti.

Pari viikkoa sitten aloittanut Mäkinen pääsi tositoimiin heti ensimmäisenä päivänä. Kädet ovat kestäneet, mutta selkä on tullut kipeäksi.

– Ensimmäisenä iltana, kun oli radalla ollut ja yritti nukahtaa, maailma vähän pyöri.

Syrjälän mukaan jokainen löytää ajamiseen oman tyylin. Turvavöissä kiinni oleva jarrumies voi jopa irrottaa kädet jarrulta, jos tasapaino pysyy.

Jarrutusasemissa on parempi olla seisaaltaan, sillä istuen tärinä kävisi sietämättömäksi.

Mäkisen mukaan jarruttamiseen ei tarvitse hirveästi voimaa, kun liike tulee tutuksi.

– Jos on pidemmän aikaa vapaalla ja sitten ajaa, niin ei meinaa seuraavana päivänä paitaa päälle saada, Syrjälä sanoo.

Silti kaikki jarrumiehet ovat ”jollakin tapaa urheilullisia, ainakin penkkiurheilijoita”. Osa jarrumiehistä on esimerkiksi käynyt keskenään seitsenottelemassa, kuuluu Lintsin jalkapallojoukkueeseen ja pelaa talvisin lätkää.

 

Radan vahvin mies -kilpailussa mitataan pitääkö vanha sanonta paikkansa.”

 

Myöhemmin kesällä on luvassa Radan vahvin mies -kilpailu, jossa mitataan pitääkö vanha sanonta ”ennen oli radat puuta ja miehet rautaa” kutinsa.

Aiemminkin Lintsillä työskennelleestä Mäkisestä jarrumiehet ovat mukavaa porukkaa, jonka osaksi on helppo päästä.

Tällä hetkellä 19 jarrumiehen yhteisö onkin tiivis: pian vietetään uusimman jarrumiehen, ”pojun” sarviaisia.

– Omaakin etunimeä välillä kuulee, Mäkinen hymyilee.

Kollegoiden leikkimieliseltä naljailulta ei voi kuitenkaan välttyä.

Tulokkaan osaksi on siunaantunut myös kantaa mukanaan kilikelloa. Kello löytyi aikoinaan vuoristoradan junasta.

Kokenut jarrumies antaa uudelle tulokkaalle ajamiseenkin pätevän elämänohjeen: aina tosissaan, muttei koskaan vakavissaan.

Vakavia ihmisiä Lintsiltä saakin hakea.

Linnanmäen vuoristorata

Puiston suosituin laite, kierroksia kesässä noin 47 000.

Valmistusvuosi 1951.

Rataa uusitaan viidettä kertaa, vaunuissa alkuperäiset tammirungot.

Radan pituus 960 metriä.

Kesto noin 2 minuuttia 15 sekuntia.

Huippunopeus 60 kilometriä tunnissa.

Pisin lasku 48 metriä kestää noin 3 sekuntia.

Lähteet: Linnanmäen kotisivut ja toimitusjohtaja Risto Räikkönen

Written by:

Lotta Kvist

Ota yhteyttä

Kommentit (1)

Kommentit

Osallistu keskusteluun