Marko Mankonen pyörähti ympäri kolmen kärkiauton kolarissa

Urheilu
Kommentoi

PORVOO | Legensien maailmanmestari Marko Mankonen oli viikonvaihteessa Botniaringin kisassa mukana hurjan näköisessä kolarissa. Kolme kärkiautoa ajoi rinnakkain ja otti pienen kosketuksen keskenään. Siitä lähti hurja ilmalento, jonka seurauksena kaikki kolme autoa lähtivät eri suuntiin.

– Seitsemännellä kierroksella Sami Erkkilä johti kisaa. Minä nousin pitkällä suoralla imusta Erkkilän edelle ja samalla Jesse Kari nousi ryhmään mukaan. Mutkan jälkeen meitä oli kolme kuskia vierekkäin ja nippu tiivistyi ja lopulta levisi, Mankonen pohtii.

– Olen youtubesta (kolari.wmp) käynyt katsomassa takana tulleen autosta otetusta videosta, että mitä siinä oikein tapahtuu. Minä pyörähdin oikealle puolelle hiekalle ja pääsin lopulta aika pienillä vahingoilla. Erkkilä ja Kari lensivät rengasaitaan ja heille tuli paljon enemmän remonttia.

– Minä vedin hiekalla täyden kierroksen ympäri. Kun pöly laskeutui, niin kokeilin pystyykö autolla vielä ajamaan. Raideakseli oli vääntynyt, joten auto ei kääntynyt oikealle oikeastaan ollenkaan. Ajelin melkein kävelyvauhtia kierroksen, jotta sain tarvittavat kierrokset täyteen. Näin sain tästäkin kisasta pisteitä, eikä tullut keskeytystä, Mankonen sanoo.

Lue lisää keskiviikon Uusimaasta.

Käyttäjän Marko Enberg kuva
Marko Enberg

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.