Purjehdus perinnelaivalla on elämysmatkailua parhaimmillaan

Paikalliset
Kommentoi

PORVOO | Voolahden kylän rannassa kaupungista saapuvaa maakrapua kohtaa melkoisen ylväs näky. Kesäauringossa kylpevä saaristomaisema on lumoava, ja kauniin näkymän täydentää laiturissa hiljaa keinahteleva purjelaiva Alexandra.

Kokeneet merikarhut saattavat ehkä hymähdellä moiselle romantisoinnille. Hyväntahtoista virnistystä pilkahtaa myös Alexandran miehistön kasvoilla, kun perinnelaivoihin vihkiytymätön toimittaja kipuaa aluksen kannelle.

Laivalla ei ole ikää kuin vasta kymmenen vuotta, mutta tuntuu kuin hyppäisi ajassa ainakin sata vuotta taaksepäin; aikaan, jolloin puurunkoisia jahteja täällä vielä rakennettiin Itä-Uudenmaan vesille seilailemaan. Viimeinen vesillelasku tapahtui vuonna 1950, kunnes Alexandra mursi pitkän hiljaisen ajanjakson.

– Jo 1960-luvulla alettiin puhua uudesta jahdista. Voolahdessa on laivanrakentamisella pitkät perinteet ja tietotaitoa, jota halusimme säilyttää tuleville sukupolville, kertoo Kenneth Mickelsson.

Leppoisasti jutusteleva Mickelsson on yksi aluksella pisimpään mukana olleista aktiiveista, jotka joulukuussa 1996 perustivat yhdistyksen Skutbyggarna - Jaalanrakentajat r.f. Siitä alkoi seitsemän vuoden mittainen rakennusurakka.

– Sen verran saatiin EU-tukea, että uskallettiin lähteä projektiin. Paljon on tehty talkootyönä ja lahjoitusten avulla, ja yhä vieläkin toimimme vapaaehtoisvoimin, toteaa Svante Grönqvist, toinen Alexandran kapteeneista.

Yhdistys sai lahjoituksina puuta, muun muassa Porvoon kaupungilta 300 runkoa, jotka työstettiin käsityönä vanhoilla menetelmillä. Esikuvana oli vuonna 1887 Ruotsinpyhtäällä rakennettu ja Itä-Uudenmaan vesillä aikanaan tavaraa kuljettanut jahti, josta löytyi pienoismalli.

– Mukana oli kaksi konkaria, Göran Adolfsson ja Sigurd Gustafsson, jotka olivat nuoruudessaan rakentaneet samanlaisia aluksia. Heidän ammattitaitonsa oli korvaamaton, nykyinen miehistö muistelee.

Alexandran ympärille kehkeytyi vireää toimintaa, joka yhdisti koko kylää. Ei ole ihme, että aluksen sesonki alkaa yhä joka vuosi purjehduksella, jonka matkustajina ovat Grännäsin kyläkoulun oppilaat.

– Alussa innokasta joukkoa oli paljon, mutta nyt kaipaisimme mukaan uutta verta. Järjestämme myös koulutusta. Keväällä meillä oli kolmipäiväinen kansimieskoulutus, joka sisälsi ensiapukurssin, navigointia ja alkusammutusharjoitukset, yhdistyksen sihteeri Veikko Vornanen kertoo.

Aluksella ei ole yhtään palkattua henkilöä, mutta rahaa tarvitaan korjauksiin ja ylläpitoon. Varoja kerätään tilausristeilyillä. Tunnelmallisella aluksella onkin vietetty useita ikimuistoisia häitä, syntymäpäiviä ja yritysten asiakastilaisuuksia.

– Tämä on elämysmatkailua parhaimmillaan. Eniten teemme puolipäivämatkoja saaristoon. Yleensä asiakkaat odottavat purjeiden nostoa, mutta jos tuulee liikaa, käytämme moottoria, aluksen nuorempi kapteeni ja yhdistyksen puheenjohtaja Joakim Grönqvist selvittää.

Ruokailu järjestyy tarvittaessa catering-palvelun kautta. Lisäksi laivassa on mahdollisuus yöpyä. Makuupaikkoja on reilu 20, ja uni maistuu erityisen hyvin meri-ilmassa, aaltojen rauhallisessa liplatuksessa

– Tämä on kuin kehdossa keinuen nukkuisi, Joakim Grönqvist kuvailee.

Muut nyökyttelevät vakuuttavasti ja muistuttavat pilke silmässä, että merellä on aina vaarana raitisilmamyrkytys sekä huomattavan hyvä ruokahalu.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.