”Millaiselta värikarttasi näyttää tänään?”

Irina Sorsan lempiesine on värikartta. -Värit ovat minulle tärkeitä ja avaanpa minkä tahansa värikartan, tulen hyvälle tuulelle. Nämä sattuvat nyt olemaan sadepäivän sammutettuja värejä. Olen tehnyt värikarttoja myös työkseni. Taidekoulun pajoissa olemme tehneet värikarttoja jopa alle 1-vuotiaiden kanssa. Kävimme Holmin talossa ja Runebergin kodissa, joissa lapset saivat aistia tunnelmia ja koota niiden pohjalta omia värikarttoja.

Outi Paappanen

Henkilökohtaisen värikartan tekeminen on rentouttavaa ja vapauttavaa, sanoo taidekasvattaja Irina Sorsa. -Siinä ei ole yhtä oikeaa vastausta, eikä kukaan voi sanoa, että teit väärin.

Outi Paappanen

Ei se ole niin vakavaa, leikitään välillä, vaikka aikuisia ollaankin.

Outi Paappanen

Taidekasvatuksessa apuvälineinä voidaan käyttää vaikka rooliasuja.

Outi Paappanen

PORVOO | – Mikä on lempivärisi?

Irina Sorsa on levittänyt pöydälle kymmeniä eri värisiä lappuja.

– Lempiväri voi vaihdella päivittäin, se voi riippua esineestä ja se vaikuttaa, mitä valitsen päälleni aamulla, Sorsa sanoo. Hänen asunsa pääväri on tänään sitruunan keltainen.

Seuraavaksi Irina Sorsa antaa pöydän yli kangaspussin, jonka sisältöä pystyy tunnustelemaan vaan ei näkemään.

– Miltä väriltä kangas siellä sisällä tuntuu?

Ehkä siniseltä tai vihreältä sanon ja vedän pussista vaaleansinisen kankaan.

– Värit ovat muotoilukasvatuksessa hyvin oleellisia, ne antavat esineelle muodon. Lasten kanssa asioita määritellään usein värien kautta  –  keltainen auto, täti punaisessa mekossa, valkoinen kissa. Usein pienten lasten ensimmäiset sanat ovat värejä. Opimme yhdistämään tietyt värit tiettyihin asioihin, esimerkkinä vaikkapa joulun punainen. Maneereista voi kuitenkin olla vaikea päästä eroon, Sorsa sanoo.

Irina Sorsa on ammatiltaan taidekasvattaja. Hän vetää Porvoon Taidekoululla kuvismuskaria ja tuotesuunnittelun työpajoja. Lapset ja nuoret, joiden kanssa hän työskentelee, ovat iältään 0–19-vuotiaita.

Työpajoissa harjoitellaan rajojen rikkomista ja etsitään uusia tapoja yhdistellä asioita. Niinpä kolmen opettajan vetämissä pajoissa syntyy esimerkiksi keraamisia vaatteita.

– Länsimainen tapa jäsentää asioita on lokeroida niitä. Kun niitä sekoitetaan, syntyy uutta, mikä taas edelleen ruokkii luovuutta, Sorsa sanoo.

Kulttuurikasvatuksessa on oleellista opettaa ymmärtämään henkilökohtaisen ympäristön arvo  –  sen kauneus, luonto ja kulttuurimaisema.

– Uskon, että ympäristö on kolmas kasvattaja kodin ja koulun lisäksi. Se jättää ihmiseen aina jonkinlaisen jäljen. Italialainen arvostaa ja suorastaan mässäilee asialla, suomalainen vain toteaa, että: ”tollanen kenossa kasvanut”, Sorsa vertaa.

Kulttuurikouluprojektin puitteissa Irina Sorsa on kiertänyt alakoulujen ensimmäisen luokan oppilaiden kanssa tutkimassa kaupungin puistoja.

– Puistot nousivat arvoon arvaamattomaan. Omien aistiensa kautta lapset kiinnittyvät ympäristöönsä, mikä heijastuu arvostuksena ja uusina merkityksinä. Kun lapselle opetetaan havainnointitaitoja, osaa hän aikuisena jäsentää paremmin ympäristöään. Lapsi tutkii ympäristöään luontaisesti, Sorsa sanoo.

Eikä tiedostava havainnointi olisi pahitteeksi aikuisillekaan. Irina Sorsa kehottaa kulkemaan kaupungilla aistit avoinna ja havainnoimaan ympäristöään. Miltä vaikkapa sadekuuro tuntuu, näyttää ja tuoksuu.

Written by:

Outi Paappanen

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun