Huippuesiintyjät saivat Osla Liven yleisön viihtymään

Sade hellitti vähäksi aikaa, kun suomalainen metallimusiikkiyhtye Apocalyptica nousi lavalle, ja bändi pääsi irrottelemaan täysillä. Yleisö sai, mitä tuli hakemaan: mahtavaa musiikkikokemusta ja lavaesiintymistä.

Lotta Åberg

Yksi syy Europen mieltymykseen Suomeen lötyy Tukholman lähistöltä, Upplands Väsbystä, jossa yhtye vuonna 1978 perustettiin, ja jonne muutti paljon suomalaisia 1960-luvulla. -Vartuin siellä ja minulla oli paljon suomalaisia lapsuudenystäviä, myös suomalainen tyttöystävä, yhtyeen laulusolisti Joey Tempest kertoo.

Lotta Åberg

Lotta Åberg

Varten vasten Apocalypticaa ja Europeaa Italiasta katsomaan tulleet Samuela ja Cinela saapuivat Milanosta edellisenä iltana Porvooseen ja lähtivät sunnuntaina pois.

Lotta Åberg

Porvoolaisen Lunar Pathin jäsenet olivat mielissään, kun saivat esiintyä kotiyleisön edessä. Bändiltä ilmestyi helmikuussa esikoisalbumi ja uusi on työn alla. Edessä Janica Lönn, Pete Romppanen ja Jonas Eriksson. Takana Tuukka Nurmi-Aro ja Elmeri Kokkomäki.

Lotta Åberg

- Europe, se meidät tänne houkutteli, kertoi Helsingistä tullut iloinen seurue, johon kuuluivat hehkeisiin asuihin pukeutuneet Minja-Marica Rönkä (oik.) ja Minna Nykänen. Seuranaan heillä olivat puolisot Joni Lehtimäki ja Sauli Partanen (vas.).

Lotta Åberg

Kaija Koon esittämä kappale Kuka keksi rakkauden? sai yleisön hullaantumaan täydellisesti.

Lotta Åberg

- Odotan Europea eniten; en ole koskaan nähnyt bändiä livenä, Pekkis Allinen kertoi.

Lotta Åberg

Kolme railakasta nuorta naista somissa asuissaan, Kaija Ruotsalainen (vas.), Jonna Andersson ja Anna Pakarinen.

Lotta Åberg

PORVOO | Ukkoskuurot eivät pahemmin menoa haitanneet Osla Live -tapahtumassa Porvoon Kokoniemessä lauantaina. Noin neljätuhatpäistä yleisöä hemmottelivat maailmankuulujen Europe- ja Apocalyptica-yhtyeiden lisäksi Kaija Koo ja joukko kotimaisia bändejä.

Apocalyptica saapui Porvooseen suoraan musiikkitapahtumasta helteisestä Portugalista.

– Kiva oli tulla tänne, täällä on  ihan oma fiiliksensä, totesi yhtyeessä vierailevana tähtenä esiintynyt, Leningrad Cowboysin entinen solisti Tipe Johnson.

Osla Live -festivaali oli Europen mieleen. Yleisö näytti bändin mielestä pitävän rock´n rollista.

– Suomessa on muutenkin erittäin hyvä hard rock -yleisö, solisti Joey Tempest totesi.

Varuboden-Oslan ravintolatoimialapäällikkö Jan-Peter Sjöroos oli melko tyytyväinen yleisömäärään ja totesi sen olleen minimitavoitteen mukainen. Sään vaikutuksia anniskelutuottoihin hän ei vielä sunnuntaina osannut arvioida. Eikä hän liioin halunnut siinä vaiheessa sanoa mitään kaupunkifestivaalitradition jatkosta.

Lue lisää maanantain Uusimaasta.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Olimme mukana - sateesta huolimatta hieno fiilis ja hyvät esiintyjät. Negatiiviseen osastoon kuuluu iso joukko täysin ympärikännissä olevia ihmisia ja järjestäjän ahneus anniskelussa...! Ja heitä oli PALJON ! Kaatuilivat kuraisella kentällä ja näky oli järkyttävää - tarjoilu pelasi loistavasti - jos pysyit vain pystyssä niin lisää viinaa tarjoiltiin - kuka ottaa vastuun noista lähes taju kankaalla olevista kurapelleistä konsertin jälkeen - ainakaan järjestäjä ei ottanut - siihen tahtiin heille edelleen tarjoiltiin - rahat pois ennenkuin sammuvat :( Onkohan Porvoossa ja Oslalla ihan omat tulkinnat alkoholilaista... muualla kun tarjoilu ylensä lopetetaan jos humalatila alkaa näkyä pahasti ulospäin...

ahneudella joki... (ei varmistettu)

Juuri näin kuten yllämainittu kirjoitti. Känniläiset kaatoivat myös sivullisia rapakkoon.

S-market Näsissä oli myös yllättäen tyhjentynyt perjantain ja lauantain aikana kertakäyttösadetakeista kun sellaista itselleni etsin. Ne löytyivätkin sitten konserttialueelta 5 euron kappalehintaan.

Kaikesta paistoi suuri ahneus. Ihme, että edes vessa oli ilmainen.

En vuonna en aio osallistua.

puupää (ei varmistettu)

Sama ilmiö Tirmossakin... AHNEUS.
Aiemmin anniskelualue on raajtu erikseen mutta nyt käytännössä koko alue oli anniskelualuetta ja näky oli sen mukainen.. humalaiset sotkivat toisten vaatteita kaljalla ja muilla juomilla. Eikä ollut yksi eikä kaksi lapsiperhettä jotka joutuivat kääntymään portilta ympäri kun tänä vuonna ei lapsia päästettykään alueelle edes vanhempien mukana ja sitten taas toisaalta vanhemmat meni sisäpuolelle ja lapset jäivät odottelemaan aidan ulkopuolelle.
Kaljan myynti oli tärkeämpää kuin yleinen viihtyvyys.
Ehdottaisin järjestäjilel paluuta aiempaan malliin jossa anniskelualue rajataan erikseen ja lavan edusta ja osa muustakin alueesta alkoholivapaa jotta "viattomien" vaatteet säilyvät kaljattomina ja lapsetkin pääsevät vanhempien mukana muuten hyvään tapahtumaan.

Anzzi (ei varmistettu)

Hyvät,huiput esiintyjät!!! Ainoa kritiikki:enemmän olisi saanut olla sadetakkeja jaossa sillä niitä ei saanut enään mistään ja sitten ahtauduttiin kaikki ahtaisiin juomatelttoihin.Tunnelma oli vähintäänkin tiivis:)
Oikealla Rock asenteella tälläisille festareille kyllä pitää tulla muuten kyllä menisi hermot.

Rock asenne vm- 65 (ei varmistettu)

Kyllä sai Osla live tänä vuonna minultakin ala-arvoiset pisteet! Missä oli katokset? Kaikki ei halua kaljatelttoihin, sadetakkeja ei mainostettu missään, saiko niitä jostain ostaakin? Eikö Porvoossa voisi ottaa mallia esim helsingistä?? Siellä vastaavat konsertit on IKÄRAJATTOMIA! KALJA ja muut anniskelujuoma alueet olisi voinut sijoittaa omalle aidatulle alueelle mistä ei olisi saanut poistua! Järkkärit vahtimaan että juomarit pysyy aitojen sisäpuolella. Ja eikö porvoosta todella löydy isoa hiekkakenttää jossa konsertti olisi järjestetty?? Rahastuksen makua oli ihan kaikessa.. hyi sylettää olla porvoolainen!

EI IKINÄ ENÄÄ O... (ei varmistettu)

Loistavat esiintyjät, mutta järjestelyt ala-arvoiset ! Alkoholilakia ei noudatettu, Oslan henkilökunta ohitteli jonottavat ihmiset jotka vaihtoivat lippuja rannekkeisiin, VIP-teltassa "tunnelma" ( känni) aivan huipussaan...
Olen kiertänyt todella paljon festareita eikä moista kännilaumaa ole vastaan tullut - tarjoilulla ei mitään rajaa - jos pystyssä pysyi niin viinaa tuli - yleinen käytäntö on että saat ostaa baaripisteestä vain itsellesi etkä kymmmentä tuoppia kerralla "koko seurueelle" - Kokonniemessä sait niin paljon kuin jaksoit kantaa. Hävetkää...

viimeinen kerta (ei varmistettu)

Osallistu keskusteluun