Missä jellona?

Siivosimme leikkimökkiä lasten kanssa ja sieltä löytyi iso ja pehmoinen leijonanojatuoli, josta ipanat ovat kasvaneet jo ajat sitten ulos. Samoin vihreä polkutraktori peräkärryineen oli jäänyt pieneksi. Tytär ehdotti, että niistä tulisi hieno pihakoriste ja niinpä laitoimme pehmoleijonan kuskaamaan tienvarteen muita leluja.

Leijonatraktorikuski oli kieltämättä komia leveine hymyineen ja pörheine harjaksineen. Valitettavasti saimme ihailla pehmoeläintä tienvarressamme vain pari viikkoa ennen kuin joku pitkäkyntinen sen siitä yhtenä yönä vei mukanaan.

Olen asunut samassa talossa kaksitoista vuotta ja sinä aikana pihasta on jellonan lisäksi vohkittu lasinpesunestettä yksi törpöllinen. Pesuaineelle löytyi varmasti montakin käyttötarkoitusta, mutta en ymmärrä, mikä järki on mennä omin luvin hakemaan pihasta aivan talon vierestä lasten pehmoeläin. Mahtoi olla huisin hauskaa hiiviskellä valoisana kesäyönä ja rahdata kainalossa melkein metrin kokoista harjaspäätä.

Viime viikkojen talouskriisikeskusteluissa tuntuu myös Suomen leijonan ääni kadonneen kauas näköpiiristä. ERVV mekanismiin mukaan meno saattaa jellonan äänen hävittää lopullisesti euroalueen ja EU:n areenoilta. Nyt ainakin Suomella on tassut ylhäällä ja hokee kuuliaisena eurokoulun mallioppilaana ”Ei Rahamenoa Voida Välttääkään”.

Miten ihmeessä näin on käynyt, että euroalueen kansalaisten maksamia verorahoja syydetään miljardeittain sotkun korjaamiseen, jonka ovat aiheuttaneet kaiken maailman pelurit? Kuinka monta miljardia Kreikalle ja Espanjalle maksetuista rahoista häviää saman tien veroparatiisimaihin vain harvojen sijoittajakoijareiden taskuihin, jotka ovat hyödyntäneet vapaan markkinajärjestelmän säännöistä vapaata pelikenttää?

Isompien euromaiden, kuten Saksan ja Ranskan intressit saada tätä kautta kriisi hoidettua ymmärtää hyvin, kun katsoo minkä maan sijoittajia on eniten sijoittanut rahaa Etelä-Eurooppaan. Ja juuri nämä maat painostivat muita höllentämään kriteerejä, jotta Espanja, Kreikka ja Italia pääsivät mukaan euroalueeseen. Suomileijona se vaan jälleen itse taloudenpitosäännöksiä kilttinä noudattaen katsoi läpi tassujen muiden toimia.

Nytkin olisi sopiva hetki keskustella, katoavatko eurokriisin vuoksi tehtyjen päätösten myötä kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet yhä enemmän vain harvoille ja valituille sekä ainoastaan tiettyjen euromaiden edustajille? Eli ollaanko menossa näillä sitoumuksilla yhä enemmän liittovaltion suuntaan?

Järjettömäksi tilanteen tekee, että kaikenlaisten koijareiden melskaaminen euromarkkinoilla olisi ollut ja on estettävissä tai ainakin vaikeutettavissa. Pankkien pilkkominen pienemmiksi sekä tavallisen pankkitoiminnan erottaminen sijoitustoiminnasta pankeissa voisi olla yksi lääke.

Jos nyt tukia kerta myönnetään kansalaisten verorahoista, olisi omistajavastuu tukea saaneilta pankeilta vähintä, mitä pitäisi olettaa päätettävän. Suuri riskinotto, mikä on johtanut tähän tilanteeseen, pitäisi minimoida joko ulkopuolisen pankinvalvojan, kuten valtion avulla. Tai jos ei ole kunnollista valvojaa ulkopuolelta niin sitten jonkinlainen pankkien rahoittama riskirahasto.

Kolmas ja suurin haaste on luoda yhteiset pelisäännöt sijoitusmarkkinoille lainsäädännön avulla. Tarvitaan rahoitusmarkkinaveroa säätelemään ja vähentämään spekulointia.

Kirjoittaja on askolalainen opettaja ja kunnanvaltuutettu (vas.).

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun