Sankarit

Kävin mustikassa. Sain puoli ämpärillistä. Mahtava saalis. Tähän mennessä aikuisiällä olen poiminut marjoja enimmäkseen suoraan suuhun ja vain suurimpia ja pyöreimpiä yksilöitä. Toista se oli lapsuudessa. Minut opetettiin käymään hillassa, mustikassa ja puolukassa. Sitten, kun ei ollut enää pakko poimia, rupesin ostamaan marjat. Vanhemmat sukulaiset ovat myös mukavasti huolehtineet pakastimen täyttämisestä.

Mutta nyt, neljäkymmentäkaksivuotiaana, minussa on herännyt halu kerätä marjani itse. Aktivoitumiseen vaikuttaa myös ulkomaisiin marjanpoimijoihin liittyvä uutisointi. Ehkäpä marjametsässä tapahtuu jotakin jännittävää. Saatan nähdä haulikon kanssa liikkuvan maanomistajan, joka ahne kiilto silmissä yrittää kerätä äkkiä itse kaikki marjat (häviten kuitenkin lopulta tehokkaille thaimaalaisille).

Naamioituisinko itse marjastaessa ulkomaalaiseksi?

Lapsuuden erämaissa lenkkeillessäni mietin, miten suhtautuisin, jos pelottava järjestäytynyt marjanpoiminta valtaisi metsät, joihin minulla on voimakas tunneside. Tulisiko rasistisia ajatuksia? Entä miksi minua hieman harmittaa, kun suomalainen poromies on käyttänyt meidän nuotiopaikkamme makkaratikkuja ja ryystänyt vettä meidän omasta lähteestä?

Mitä minulla on poromiehiä vastaan?

Karhun näkökulmasta olen omalla maallani tunkeilija, jota on syytä väistää. Jokamiehenoikeudet vapauttavat ihmisen maanomistajuuteen takertumisesta. Ei tarvitse miettiä, haittaako vieraan ihmisen oleilu minun mettässä, koska jos vieras ihminen noudattaa sääntöjä, hänellä on oikeus kulkea toisten mailla.

En ole lukenut yhtään uutista luontoa tai ihmisten omaisuutta tuhoavista ulkomaisista marjanpoimijoista. Vaikuttaa siltä, että he tekevät Suomessa sitä, mitä aikoivatkin: keräävät marjoja. Poiminnasta saatu tienesti on heille tärkeä ja he ovat valmiit tekemään pitkiä työpäiviä. He eivät vaadi suurpetojen vähentämistä eivätkä kitise hyttysistä. He ovat asennoituneet tekemään työtä.

Suomalaisessa vanhan kansan ja nykyisessäkin työelämän arvoasteikossa ulkomaiset marjanpoimijat ovat sankareita. He ovat työn sankareita. He heräävät aamulla varhain, tekevät pitkää päivää. He eivät valita, tajuatteko, he eivät valita. He haluavat tehdä hullun lailla töitä. Suomalainen maalaisjörrikkä haluaisi itse olla sankari, mutta hänestä ei ole siihen tässä marjahommassa. Hän on vieraantunut puutteesta.

Suomalainen ei näe nälkää, varsinkaan sellainen, jolla on varaa ylpeillä omistusmailla. Jos ulkomaalaiset eivät tulisi auttamaan marjojen poimimisessa, meidän jogurttejamme ja jätskejämme ei olisi höystetty kotimaisilla marjoilla.

Suomalaiset eivät saa kerättyä marjoja kuin kotitarpeiksi, vain pieni osa suomalaisista kerää marjoja myyntiin. Ne harvat, jotka tiedän, eivät ole varmasti koskaan joutuneet kuulemaan kuittailua siitä, että kulkevat toisten mailla tarkoituksena saada marjan myynnistä taloudellista hyötyä. Päinvastoin heihin suhtaudutaan kunnioittavasti. He tekevät työtä, joka ei enää muille suomalaiselle kelpaa.

Tänä vuonna hilla menetettiin. Sääli. Mutta mustikkaa tulee. Ja puolukkaa myös. Toivottavasti marjanpoimijoita rekrytoivat firmat pitävät ulkomaisista työntekijöistä hyvää huolta. Toivon, että he viihtyvät Suomessa ja keräävät sekä itselleen että meille suomalaisille hyvän sadon.

Kirjoittaja on porvoolainen kirjailija

Written by:

Maria Peura

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Kiitos hienosta kirjoituksestasi! Niin samaa mieltä kanssasi. Kolumnisi ovat kerrassaan ilahduttavaa luettavaa, minä kiitän.

Neitoperho (ei varmistettu)

Keskustelu suljettu

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantai klo 8.00 ja perjantai klo 16.00 välisenä aikana.