Kommentit
Ne joiden kalentereihin eivät päättäjäkokoukset mahdu, ovat selvästikin väärässä paikassa. Onneksi vaalit ovat tulossa ja voimme vapauttaa nämä henkilöt muihin askareisiin.
Olen vähän eri linjoilla. Tärkeintä ei ole kokoukseen meneminen, vaan asioihin perehtyminen ja niihin vaikuttaminen. Paikallaolijoista valtaosa on vain oman puolueensa kumileimasimia. Tämä on keskittänyt vallan puolueiden tietyille napahenkilöille. Äänestäjät äänestämällä Mattia tai Maijaa (kuviteellinen henkilö) odottavat tämän henkilön vaikuttavan asioiden käsittelyissä ja siihen ei riitä pelkkä paikallaolo. Täten mitataan enemmin vaikuttamista kuin paikallaoloa.
Tärkeintä on siis että valtuutettu on tavattavissa esim. blogissa, twitterissä ja naamakirjassa eli virtuaalisesti, koska päätökset Porvoossa ovat jo sillä tasolla että
kukaan ei ota vastuuta mistään.
Ainahan päättäjissä on niitä jotka haluavat vain nimensä esille,mutta eivät uskaltaudu päätöksentekoon.
Vesa Koskivuo selittelee vuolaasti torstain lehdessä kuinka on vain hyvä asia, että hän on poissa paljon. Olen samaa mieltä.
Joko syksyllä ehtii pitää ensimmäisen puheensa valtuustossa vai koska pitää jos ei valita uudestaan valtuustoon?
Oman havaintoni mukaan kunnallispolitiikan vahvoihin vaikuttajiin kuuluvat arvojärjestyksessä valtuuston pj, kaupunginhallituksen pj, kahden suurimman valtuustoryhmän (RKP ja SDP) pj:t sekä lisäksi yksi kh:n jäsen kustakin kolmesta suurimmasta puolueesta.
Virkamiesten ykkönen on suvereenisti kaupunginjohtaja Ujula, ensimmäinen suomenkielinen lajissaan tässä kaupungissa.
Arvoisa lukija! Mitä äänestämäsi valtuutettu on saanut aikaan tällä valtuustokaudella?
Nimimerkkien suojissa täällä taas mollataan - osa peitellysti, osa suoraan - niin luottamushenkilöitä kuin viranhaltijoitakin.
Luottamushenkilökin (tai viranhaltija) saattaa sairastua, olla matkoilla, työmatkalla, lomilla, katsoo olevansa jäävi jotakin asiaa päättämään jne. Syitä on monia kutsua varahenkilö paikalle kokoukseen.
Komppaan Markkua. Siksi toisekseen: ryhmien toiminta on yhteistyötä, joku on voinut tehdä paljonkin työtä vaikkei puhujapöntössä näy. Aito asioihin vaikuttaminen on paljon muutakin kuin osallistuminen valtuuston kokouksiin.
Kyllä siinä vaiheessa kun luottamustehtävään hakee, on otettava huomioon onko resursseja / tarpeeksi mielenkiintoa hoitaa tehtäväänsä sen vaatimalla tavalla eikä varajäsenen kautta, jotta tämäkin saisi kokemusta ! Huh huh...
Nyt ymmärrän Porvoon "meiningin" täysin !
Jos työn kuvaan kuuluu vuodessa yli 100 ulkomaan matkapäivää on mielestäni täysin turhaa hakeutua vaativaan luottamustehtävään !
Sairaspäivät on asia ihan erikseen...
Miksi kokouksia sitten pidetään - hoidetaan ne jatkossa "etätyönä" ilman puhujapönttöjä :)
Nättekö muuten tänään lehdessä saman aiheen Askolan osalta :)
Rivivaltuutettu antaa äännensä lähinnä. Ei hän mitään tee. Porvoossa on tietenkin tämä hyvä veli-järjestelmä niin vahva, että omien mielipteiden esittäminen on jo kestämätön tilanne järjestelmälle.
Täällä on vallassa täysin mooraliton porukka.
AJT ja PORVOO NEEDS YOU, kannatan lämpimästi että lähdette kunnallisvaaliehdokkaiksi molemmat. Teitä Porvoo tarvitsee, kasvottomia valittajia valittamaan valtuustoon teemalla evvk. Täytyy sitten valita vain kumpaa teistä kannattaa äänestää, kun nimet tulevat julkisiksi. Syksyn jatkoja kaikille kaupunkilaisille.
Moraalini estää lähtemästä, koska aikani ei riittäisi täysipainoiseen työskentelyyn... toisilla kun sillä ei ole merkitystä. Onneksi löytyy myös vastuuntuntoisia valtuutettuja :)
Ja kannattaa itse pitää suu supussa jos ei kestä kritiikkiä - osoittaa huonoa itsetuntoa :)
AJT, et tainnut ihan ymmärtää, tai kenties haluta ymmärtää kirjoitukseni ajatusta: jos kaupunkilaisten edustajina on ainoastaan sellaisia henkilöitä, joilla on aikaa ja mahdollisuus osallistua kaikkiin kokouksiin ja tilaisuuksiin, rajaus tulee aika ahtaaksi: kaupungin työntekijät ja eläkeläiset. Edustavatko he silloin todella koko kaupungin väestöä? Ja onko heillä sitä tietoa ja näkemystä, jota saa sellaisesta työstä, mistä ei ole mahdollista olla pois jatkuvasti ja jopa kesken päivän, tai joka joutuu kulkemaan muuallakin?
En vähättele kaupungin palveluksessa olevien ja eläkeläisvaltuutettujen edellytyksiä ja osaamista, kritisoin ainoastaan sitä, että heidän määränsä on suhteettoman korkea, eikä valtuuston kokoonpano siten ole lähelläkään edustavaa läpileikkausta kaupunkilaisista.
Tämä tästä, jatketaan sitten, kun uskallat esiintyä omalla nimelläsi, ja lakkaat vääristelemästä.
Tämäkin on eräs foorumi päteä ja siten pätevöityä kunnanedustajaksi. Mutta jos kirjoittaa moraalista ja vastuunkannosta niin ehkä olisi hyvä pysyä reaalimaailmassa.
HS esitteli taannoin kuntapomojen palkkoja Suomessa ja mm. Ranskan presidentille
pitäisi sen mukaan maksaa siinä 150 miljoonaa euroa/kk jos verrataan erään pienen
suomalaisen kaupungin (eurooppalaisittain kylän) johtajan palkkaan. Ranskassa on n. 68 miljoonaa asukasta. Tosin Ranskan presidentillä on Elysee-palatsi asuntoetuna.
Kylläpä meidän valtuutetut ottaa helposti herneet nenään - osoitus sekin jostain :)
Kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä onko ihan oikeassa paikassa ja ajamassa todella kuntalaisten asioita eikä uikuttamassa palstoilla kritiikin kolahtaessa nilkkaan :)
Kyllä nämä Porvoon asiat ja järjettömät päätökset osoittavat ainakin minulle jotain päättäjien ammattitaidosta - ehkä olisi kiva kokeillakin eläkeläisvaltuutetuilla - voisiko mikään sen huonommaksi mennä :)
Ja jos ei kritiikkiä kestä niin eikös paikkansa voi jättää aika helpostikin - varamiehiä kun tuntuu olevan rivissä kokemusta hakemassa :)
Jos heinäkuulle pamautetaan yllättäen valtuuston kokous, on aika selvää, että aika moni valtuutettu "laistaa" sen, ihan vaan siitä syystä, että on parhaimpaan loma-aikaan lomalla, niin kuin aika moni muukin suomalainen. Pääsääntöisesti valtuutetut käyvät kyllä varsin tunnollisesti kokouksissa ja satunnaisiin poissa-oloihin on pätevä syy. Tosin valtuuston kokouksessa istumisella asioihin vaikuttamisesta voidaan taas olla montaa mieltä.... Toivottavasti oikein moni tämänkin ketjun arvostelija asettuu ehdolle ensi syksyn vaaleissa, niin pääsee näyttämään, miten homma hoidetaan!;)
surkuhupaisaa seurata näitä valtuutettujen itkuvirsiä kun heitä arvostellaan - herkkänahkaista porukkaa - taas tänään yleisönpalstalla yksi "puolustuspuhe"
uikuti uikuti uikuti
joo, samaa mieltä - tuollaisille itkupilleille en enää ääntäni anna !
Osallistu keskusteluun
Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.





















