Taidetehtaan hotellinpyörittäjäksi ei ole tunkua

Paikalliset
Kommentoi 4

PORVOO | Taidetehtaalle kaavailtu hotelli herättää vaihtelevasti kiinnostusta Suomen suurimpia hotelliketjuja pyörittävissä yhtiöissä. Taidetehtaalle on kaavailtu hotellia, joka palvelisi sekä turisteja että konferenssi- ja taidetapahtumien vieraita.

Hotellihanke lepää Taidetehtaan rakentaneen rakennusyhtiö Hartelan harteilla. Porvoon kanssa tehdyn sopimuksen perusteella Hartela pyrkii löytämään yrityksen, joka olisi kiinnostunut hotellitoiminnan hoitamisesta. Hankkeen etenemisestä tai siitä kiinnostuneiden hotelliyritysten nimistä on tihkunut niukasti tietoa julkisuuteen. Potentiaalisille yrityksille pidettiin kesäkuussa infotilaisuus, johon osallistui ”kansainvälisestikin toimivien hotelliketjujen edustajia”.

Uusimaa kysyi Scandic Hotelsilta, Restel Oy:ltä, Radisson Blu Hotelsilta ja Sokos Hotelsilta sekä yhtiön mahdollista Porvoon hotellia pyörittävältä osuuskauppaliike Varuboden-Oslalta heidän kiinnostuksesta hotellihanketta kohtaan.

Yksikään yritys ei ilmaissut suoraan halujaan rakentaa Taidetehtaalle hotellia. Tieto Taidetehtaasta ei myöskään ollut kulkenut kaikkialle, sillä vain kahdessa yrityksessä, Restel Oy:ssä ja Varuboden-Oslassa, oltiin tietoisia Taidetehtaan hotellista. Sokos Hotelsin johtoportaassa hankkeesta ei sen sijaan oltu kuultu mitään. Scandic Hotels oli myös täysin tietämätön Taidetehtaasta. Radisson Blu Hotelsia pitävä Rezidor Hotels Group-yhtiöstä ei haluttu kommentoida asiaa.

Lue lisää torstain Uusimaasta.

4 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

8.8.2012 22:58

Eli taas kunnon Hölmölä- touhua. Sikaa myytiin säkissä ja Porvoo osti.

9.8.2012 15:17

joo, hankkeeseen ei usko kuin Porvoon herrat :) ja heidän hankkeethan on jo nähty... Kuninkaanportti :)

10.8.2012 10:15

Lehtikirjoituksen yhteydessä kerrottin markkinointipäällikön palkkaamiesta Event Factoryyn, miksi sitä tarvitaan? Kuinka paljon kaupungin henkilöitä palkataan hoitamaan Taidetehtaan asioita, koska nehän tuntuvat olevan ennen kaikkea Hartelan töitä, mitä nämä henkilöt tekevät. Voisiko joku tuleva kunnallisvaaliehdokas ottaa tämän asian vaaliteemakseen?

10.8.2012 11:43

No kun pitää saada kavereille ja niiden lapsille duunia. Siksi niitä eri virkoja keksitään.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.