LOVIISA | Maailman rikkaimman suomalaisen Chaim ”Poju” Zabludowiczin rouva Anita raotti torstaina Sarvisaloon perustetun taidekeskuksen esirippua suomalaiselle medialle.
– Tämä taiteilijaresidenssi on tarkoitettu nouseville nykytaiteen nimille paikaksi, jossa he voivat rentoutua, vetää henkeä ja tutkailla tekemistään. Jos he saavat inspiraation, heiltä voidaan tilata teos, joka on ennen muuta kulttuurinen investointi tuleville polville, Anita Zabludowicz kertoo.
Saarella on tällä hetkellä kaksi juuri sinne tehtyä taideteosta. Richard Woodsin Stone-Clad Cottage ja Matthew Day Jacksonin Hauta. Kumpikin jää suhteellisen harvojen silmäparien ulottuville, sillä Anita Zabludowicz esikuntineen aikoo kutsua yleisöä saarelle vain poikkeustapauksissa.
Ensi viikon sunnuntaina 19. elokuuta on tällainen harvinainen tilaisuus, mutta tuolloinkin kyse on vain noin 300 vierailijapaikasta opastetuilla kierroksilla. Päivästä suomalaismediassa levinneet ennakkotiedot ovat miltei täyttäneet kiintiön.
– Sarvisalon tiet ja taidetilojemme infrastruktuuri ovat sellaisia, että varsinaista avoimien ovien päivää on mahdoton järjestää, vahvistaa taidekokoelman johtaja Elisabeth Neilson.
Saaressa on ollut yksityisyydestään tarkkaa huolta pitävien Zabludowiczien kesäpaikka 1970-luvulta lähtien. Taiteilijaresidenssi-idea syntyi kuutisen vuotta sitten ja toteutus alkoi, kun Zabludowiczit ostivat useita myyntiin tulleita kiinteistöjä.
Lue lisää perjantain Uusimaasta