Jouko Purontakasen olympiaurakka ohi

Urheilu
Kommentoi

PORVOO | Lontoon olympialaiset olivat Suomen Olympiakomitean pääsihteeri Jouko Purontakaselle viimeiset kisat pääsihteerin pallilla. Porvoossa asuva Purontakanen ei kuitenkaan ole vielä kohdannut haikeutta, vaikka takana on iso järjestelyurakka peräti kaksissatoista kesä- ja talvikisoissa.

– Odotin, että ehkä päättäjäisissä iskisi sellainen tietty haikeus, mutta sekin jäi mahdollisesti tulevaisuuteen. Päällimmäinen tunne on lähinnä se, että takki on taas kolmen viikon rallin jälkeen aika tyhjä. Kari Niemi-Nikkola vastasi joukkueen järjestelyistä, minä kaikesta muusta, Purontakanen luonnehtii.

– Aamukuudelta nousin ylös joka aamu enkä muista, että nukkumaan olisin päässyt kertaakaan ennen puoltayötä. Valtionjohdon, ministerien, yhteistyökumppaneiden ja muiden vierailuissa on iso järjestäminen, jotta kaikki sujuu jouhevasti. Oikeastaan kaksi ja puoli vuotta ennen kisoja aletaan yölampun valossa miettiä, miten kannattaa järjestää pääsyliput, hotellit ja liikkumiset ja missä on kiinnostavia suomalaislajeja.

Lue lisää torstain Uusimaasta

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.