Häiriö

Säännöt tiukkenevat. Pääsen nettiin vasta myöhään iltapäivällä. Mutta mitä jos tarvitsen jonkin tärkeän tiedon kesken kirjoittamisen?

”Kirjoitat asian muistiin ja etsit myöhemmin. Silmäilet kirjahyllyäsi. Keskityt asiaasi ja huomaat, että tiedät aiheesta enemmän kuin luulit. Älä huijaa itseäsi. Muista, mitä kollegasi Juha Hurme sanoi. Kun menet nettiin, hajoat biteiksi.”

Tottelen yliminää. Se on ankara, mutta se tietää paremmin. Se tietää, että minulle on laitettava rajat. Minulla on tämä häiriö, kerroksittaisen ja välkkyvän tietotulvan hahmotushäiriö, syndrooma nimeltä vanhanaikaiset aivot. Minunkaltaiseni vammaiset tunnistaa hitaudesta ja hajamielisyydestä. Käsilaukustani tipahtelee unia ja niiden täysin subjektiivisia tulkintoja. Oivallukseni eivät tuota välitöntä taloudellista hyötyä kenellekään. Pidättäkää minut. Olen vaaraksi ympäristölleni.

Minähän en esimerkiksi millään tavoin tue lasteni elektronisteknologista kehitystä. Ostan teinille kännykän, jollaista minun lisäkseni käyttävät kännykkämyyjän mukaan vain vanhukset ja perusäijät. Kahdeksanvuotiaan kuopukseni on turha haaveillakaan omasta puhelimesta.

Mitä kahdeksanvuotias tekisi omalla puhelimella? Antaisi sen keskeyttää intensiiviset leikit, riehakkaan toiminnan sijaan käpertyisi kuin simpukka laitteen ympärille. Sohvalla loikoilemisen ja lukemisen sijaan pelaisi jotakin tyhjänpäiväistä ja addiktoivaa peliä. Aktivoisi koko ajan aivojaan väärin, hukkaisi luovuutensa.

Ekaluokkalaisille hankituista älypuhelimista en viitsi sanoa mitään. Kännykkäbisneksen edustaja tiesi, että ne kuuluvat tähän päivään. Ja minä taas en kuulu ollenkaan tähän päivään. Minä olen hahmo menneisyydestä, en oikea ihminen. Enhän minä edes osaa käyttää älypuhelinta. Mikä minä olen sanomaan, ettei pikkukoululaisia ehkä kannattaisi päästää joka välissä nettiin surffaamaan?

Kuitenkin, kun kotiini tulee pieniä lapsia kännyköiden kanssa, pyydän heitä jättämään puhelimen reppuun ja keskittymään leikkeihinsä. Joskus käy niin, etteivät lapsen vanhemmat soitakaan minulle lapsensa hakemisesta. He soittavat lapselle. Seison sivussa ällistyneenä ja hämmentyneenä. Ei minulle sovi tällainen uusi kulttuuri, jossa aikuisen vastuu siirretään pienelle lapselle.

Mobiililaitteiden säteilyn haitoista raportoidaan ja kiistellään. Lapsia ei tulisi tässäkään mielessä pitää koekaniineina. Haittavaikutuksista todistavia tieteellisiä tutkimuksia julkaistaan koko ajan lisää ja opettajat ovat raportoineet laitteiden aiheuttamista levottomuus- ja unihäiriöistä. Minulle on tärkeää, että kotona on katkaisija, josta pystyn halutessani sulkemaan laitteidemme verkkoyhteydet. Haluan säilyttää illuusion oman tilani suojaamisesta.

Se tila on perusturva. Se on lapsuuteen kuuluva laskelmoimaton luovuus. Siinä tilassa raja aikuisuuteen saa kadota ja työ sujuu kuin ajankulusta tietämätön innostava leikki.

Kirjoittaja on porvoolainen kirjailija.

Written by:

Maria Peura

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun