Murtautuja elvisteli teollaan netissä

Kolumnit
Kommentoi

Poikajoukko murtautui mopoautoon koulun pihalla, kesken koulupäivän Askolassa pari päivää sitten. Auton omistaja haistoi palaneen käryä, kun näki porukoilla käsissään samanlaisia limutölkkejä, joita hänellä oli autossaan.

Kun poika meni tarkastamaan mopoautoaan, hän huomasi, että siihen oli murtauduttu ja tölkit viety.

Eikä tässä vielä kaikki. Yksi limutölkkien hallussapitäjistä leuhki facebookissa teollaan. Käsittämätöntä.

No, ei ole ainakaan poliisin vaikea selvittää asiaa, jos rikoksella elvistellään netissä sosiaalisessa mediassa.

Kyseessä ei ole mikään harmiton poikien pilailu, vaan rikos. Toisen omaisuuteen ei saa kajota, edes leikillään, edes tutun, eikä omaisuutta saa vahingoittaa. Eikö pojilla tullut mieleen, että nyt he tekevät pahasti väärin, todennäköisesti saavat merkinnän rikosrekisteriin ja joutuvat maksamaan mopoauton korjauskulut?

Vanhempien ja koulun pitää tarttua tiukasti tällaisiin asioihin, eikä ainakaan kuitata asiaa ”pojat on poikia” -asenteella.

Facebook on mielenkiintoinen yhteydenpidon väline, niin hyvässä kuin pahassa. Näköjään siellä voi tunnustaa rikoksiakin – tai yllyttää niihin.

Viime vuoden lopulla porvoolaisnuorten keskuudessa levisi facebookissa huhu tulossa olevasta joukkotappelusta suomenkielisten ja ruotsinkielisten nuorten kesken. Kuka joukkotappelua oikein lietsoi? Samaa ihmeteltiin kaupungin nuorisotoimessa, joka ei ole havainnut, että nuorten normaalissa arjessa olisi juuri konflikteja eri kieliryhmien kesken.

Porvoon joukkotappelun taustalla lienee muutama tekijä, jotka vaan halusivat saada ison tappelun aikaiseksi.

Muita huonoja esimerkkejä ovat käsistä riistäytyneet kotibileet, kun tieto leviää nopeasti – tai tuhansien ihmisten puistopiknikit. Yhdenlainen facebook-klassikko on berliiniläistytön tapaus viime vuodelta. Tyttö laittoi vahingossa avoimen synttärijuhlakutsun verkkoon ja hänen kotikatunsa täyttyi tuhansista ihmisistä, jotka halusivat tulla juhliin.

Nuorison keskuudessa tunnetaan termi facerape (kasvojen raiskaus/menetys). Facerape tarkoittaa sitä, että joku kirjautuu toisen henkilön facebook-profiiliin hänen tietämättään. Tavoitteena voi olla humoristinen pila, älyttömät viestit toisen nimissä, mutta joku voi saada tehdyksi oikeasti vahinkoa uhriksi joutuneen maineelle.

Toisen henkilön profiiliin kirjautuminen onnistuu, jos uhri ei ole muistanut kirjautua ulos fb:stä ja jättää tietokoneensa muiden ulottuville tai salasana on tallennettu koneeseen. Facerape tehdään myös toisen älypuhelinta käyttämällä.

Suosituimpia facerape-temppuja on muuttaa uhrin seksuaalinen suuntautuminen ”kaapista ulos tuloksi” julkisesti facebookissa.

Facerapekaan ei ole pelkkää pilaa. Tietomurto on rikos. Samoin facerapessa voi syyllistyä kunnianloukkaukseen ja yksityiselämää loukkaavan tiedon luvattomaan levittämiseen.

Käytän itse facebookia harva se päivä. Tunnustan olleeni melkoinen kalkkis. Kiinnostuin ”naamakirjasta” työn vuoksi pari vuotta sitten, kun eräs Uusimaa-lehden uutinen levisi Facebookissa ja lehtemme nettisivujen kävijämäärä nelinkertaistui sillä viikolla.

Kieltämättä nyt kun facebookiin on tottunut, ei oikein osaa olla ilman sitä. Facebookissa on niin helppo kertoa nopeasti asiansa viidellesadalle parhaalle kaverille – tai viidelletuhannelle – tai vaikka koko maailmalle.

Kirjoittaja on Uusimaan päätoimittaja.

Käyttäjän Jari Lammassaari kuva
Jari Lammassaari

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.