Ruokajono pitenee yhä

Anja Luoma on jakanut sikanautaa ja purkkihernekeittoa vähävaraisille yli kymmenen vuoden ajan.

Juha Perämäki

PORVOO | EU:n ruokapakettien hakijoiden määrä on lisääntynyt Porvoossa. Yhä useampi paketin saaja on lapsiperheellinen ja nuori. Heinäkuussa paketteja jaetaan vähemmän, koska myös työttömät lomailevat. Keskimäärin hakijoita on 30 päivässä.

EU:n ruokapaketin saa diakoniatoimistossa jaettavaa kuittia vastaan, hätätapauksessa niitä annetaan muutenkin. Leipää ja pullaa voi hakea myös ilman kuittia.

EU:n ruokapaketteja jakaa Porvoon Seudun työnhakijat ry. Ruoka-apua jaetaan Porvoossa myös Lähimmäistuessa ja Pelastusarmeijan toimipisteessä. Lisäksi työttömät saavat seurakunnalta lounaan kahdella eurolla. Halpoja lounaita saa kesätauon jälkeen elokuun alusta lähtien.

Lue lisää tiistain Uusimaasta.

Written by:

Ota yhteyttä
 

Kuntavaalit järjestetään
9. huhtikuuta 2017

 

Tärkeät päivät:

 

1. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 9.3.

2. Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.

3. Vaalipäivä sunnuntai 9.4.

 

  KATSO VAALIKONEEMME