Valon juhlaa tanssien

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

PORVOO |  Iloista ryhmähenkeä, vaikuttavaa kehon liikettä, musiikin ja valon juhlaa. Kaikkea tätä tarjosi kulttuuritalo Grandissa viikonloppuna nähty Taidetehtaan Tanssikoulun joulunäytös, johon huipentui syyslukukauden kestänyt tiivis harjoittelu.

Näytöksen teemaksi oli valittu – sopivasti vuoden pimeimpään aikaan – valo.

– Valo on iso osa näyttämötaidetta. Meillä se luo tanssiesityksiin erilaisia tunnelmia ja efektejä, koulun toiminnanjohtaja Hanne Kauppinen totesi katsomontäydelle yleisölle juuri ennen kuin päästi tanssijat vauhtiin.

Eikä valotehosteista, vauhdista puhumattakaan, ollut puutetta ainakaan sunnuntain viimeisessä näytöksessä, jossa nähtiin kaikkiaan 23 tanssia Lucia-neidoista tuikkiviin tähtiin ja palavasta rakkaudesta parrasvaloihin.

Runsaalla tanssitarjottimella kieppui ja pyöri discoa, streetiä, housea, jazzia, poppingia, lockingia, breakiä ja soul dancea. Vuosi vuodelta esitysten koreografiakin tuntuu vain paranevan, mistä ansio koulun hyville opettajille.

Estradilla näkyi myös useita tanssijoita, jotka olivat mukana monessa ryhmässä ja hallitsivat siis monia eri nykytanssin lajeja. Näytöksiä oli viikonloppuna kolme, jotta kymmenet eri ryhmät pääsivät näyttämään taitojaan. Ainoastaan pienimpien lasten ja syksyllä vasta-aloittaneiden ryhmät eivät olleet nyt mukana.

Yleisön joukossa, eturivissä, istui kuitenkin yksi syksyllä tanssin aloittanut harrastaja, 4-vuotias Nora äitinsä kanssa. Esitys oli tehnyt selvästi nuoreen neitiin vaikutuksen, kun tuttuja opettajiakin oli ollut tanssimassa.

– Siellä oli Nea ja Rea, Nora kertoi kasvot sädehtien.

Noin tunnin paikallaan istumisen jälkeen enempiä kommentteja ei Nora malttanut jäädä miettimään. Leena Niinikoski oli iloinen tyttärensä uudesta harrastuksesta, jossa yhdistyvät luovuus ja liikunta.

Sunnuntai-illan päätteeksi Taidetehtaan Tanssikoulu antoi erikoismaininnan lahjakkaalle oppilaalleen, 17-vuotiaalle Heidi Keinäselle, joka on harrastanut tanssia jo kymmenen vuotta.

Keinänen siirtyi kilpatanssista nykytanssiin kolmisen vuotta sitten, koska haluaa kokeilla mahdollisimman paljon eri lajeja ja laajentaa osaamistaan.

– Tanssi on selvästi mun juttu. Pelkät askeleet eivät riitä, vaan haastavaa on, että pystyy eläytymään ja olemaan täysillä tanssissa mukana, nuori lahjakkuus totesi.

Juuri täysillä mukana olo välittyi joulunäytöksestä, josta päällimmäiseksi jäi upea tunne nuorten sykkivästä, iloisesta energiasta.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.